Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
19.02.2017

Miehille sprinttiviestin kultaa, tytöille pronssia

Sprinttiviesti

Misa Tuomala ja Janne Häkkinen pitivät miesten viestin kärkipaikan hallussaan viestin alusta loppuun saakka. Misa otti ensimmäisellä osuudella puolen minuutin eron seuraaviin ja Janne pidensi toisella eron puoleentoista minuuttiin.  Seuravilla osuuksilla ero kasvoi ja oli maalissa 2,21. Suunnan kakkosjoukkue, Matti Linna ja Tommi Reponen täydensivät Suunnan menestystä ja olivat viidensiä.

D20 ja D17 -sarjoissa tytöt ottivat pronssia. D-20:ssä Veera Klemettinen ja Elisa Viholainen jäivät kärjelle 8,45. Kulta meni Kouvolan Suunnistajille ja hopea Vaasan Suunnistajille.

D-17:ssä Kaisa Klemettinen ja Anu Kovanen jäivät kärjestä viisi minuuttia. Viimeisellä osuudella Kaisa otti kärkeä kiinni kolme ja puoliminuuttia nostaen Suunnan joukkueen pronssille sijalta viisi. Sunnan kakkosjoukkueen Marika Aho ja Miina-Maria Tuomala nostivat molemmat viimeisellä osuudellaan sijoitusta yhden pykälän verran ja lopputuloksena oli viides sija. Kulta meni Keravan Urheilijoille ja hopea Hämeenlinnan Suunnistajille.

Jyrki Tuomala ja Pekka Juvakka ottivat pronssia sarjassa H-100. Eroa kultaan jäi 1,19. Kulta meni Tarpialle ja hopea Kemiin.

Henkilökohtainen sprintti

Veera Klemettinen otti henkilökohtaisen sprintin SM-kultaa Mikkelissä viikonloppuna. Miesten sarjassa Janne Häkkinen oli neljäs, vain 18 sekuntia kullasta. H30:ssa Jyrki Tuomalalle hopeaa. Viestissä D20:ssä, D17:ssä ja H100 -sarjoissa Suunnan joukkueet ottivat pronssia.

 

Veera Klemettinen otti henkilökohtaisen sprintin SM-kultaa Mikkelissä viikonloppuna. Toiseksi D20-sarjassa sijoittunut Vaasan Anu Tuomisto jäi 27 sekuntia kahden ja puolen kilometrin radalla. Suunnan Elisa Viholainen oli viides, Maiju Kovanen seitsemäs ja Janika Puikkonen 12.

Miesten pääsarjassa Janne Häkkinen oli neljäs, 18 sekuntia kultaa ottaneesta Kyrös-Rastin Tero Linnainmaasta. Anton Sulkula oli 19, Matti Linna 21 ja Kalle Häkkinen 28.

D-17:ssa Anu Kovanen oli neljäs vajaa kaksi minuuttia kärjestä. Marika Aho oli yhdeksäs ja Kaisa Klemettinen kymmenes. Naisten D-15 sarjassa Miina-Maaria Tuomala oli kymmenes ja H-17:ssä Arttu Kaario 13.

H-30:ssä Jyrki Tuomala suunnisti hopeaa, eroa kultaan 48 sekuntia. Pekka Juvakka oli seitsemäs.

Kuudennet sijat tulivat D-45:ssä Ulla Nissiselle ja H-45:ssä Vesa Klemettiselle.

TULOKSET

Viesti:

http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2017_hisusmsv/

Henkilökohtainen:

http://www.navisuunnistus.fi/images/hisutulokset/2017_SM-HisuSpr_tufin.htm