Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta

Valvojan lausunto

Keski-Suomen aluemestaruus sprint järjestetään Jyväskylän Huhtasuon alueella lähes täysin urbaanissa ympäristössä. Varsinaisessa metsässä ei montaa rastia ole, joten esimerkiksi lenkkari saattaapi olla paras vaihtoehto juoksujalkineeksi. Ainakin, jos ei kenkien kastumista pelkää. Kilpailun kaupunkimaisesta luonteesta johtuen suurin osa radoista ja reiteistä menee asutuksen ja normaalin elämän seassa, joten erityisen tärkeäksi asiaksi muodostuu muiden ihmisten huomioiminen ja sääntöjen noudattaminen (…itsestään selvä asia, mutta voi, aina kuitenkin niin epäselvä…), eli kielletyille tontti- yms. alueille ei saa mennä! Periaatteessa ei pitäisi olla mitään tarvettakaan, sillä radat on laadittu siten, että ihan normaalia jalkakäytävää tai sallittua puistoaluetta pitkin pääsee yhtä nopeasti…Ja huomioikaa kielletyksi merkatut pari katua, niillä ei saa juosta eikä niitä saa ylittää, ainoastaan alittaa merkatuista kohdista.

Uunituore 1:5 000 kartta on tasalaatuinen ja paikkansa pitävä, tosin sille on mahdutettu paljon tavaraa, joten vauhdissa ei kannata edes yrittää jokaista tolppaa ja telinettä lukea. Eipä siitä tosin juuri mitään hyötyäkään ole, sillä ratkaisut kannattanee tehdä suurempien kohteiden ja kokonaisuuksien mukaan. Myöskään kaikkia polkuja ja polunpätkiä ei kannata jäädä kartalta etsimään. Radoilla on etenkin vauhdin mukanaan tuomaa haastavuutta ja onpa mukaan saatu muutama sprintin luonteen mukainen reitinvalintavälikin. Kilpailualueen pienuudesta johtuen radat pyörivät parhaalla alueella paljon ristikkäin, joten tarkkana on oltava. Kartta on kuitenkin suhteellisen selkeälukuinen, myös rastiympyrät yms. merkinnät ovat selkeät, jopa meille vajavaisella väriaistilla varustetuille.

Kilpailussa on kaksi lähtöpaikkaa. Tällä järjestelyllä on saatu ensinnäkin haastavammat radat kaikille ja samalla myös paremmin huomioitua turvallisuusnäkökohtia. Lasten ei tarvitse edes lähtöön mennessään ylittää katuja tai teitä eikä itse reitilläkään ole yhtään kunnon katua. Ja taas itsestäänselvyys: koska pääosa kilpailijoista joutuu lähtöön mennessään ylittämään pari katua, niin tarkkana!

Ja muistakaa pysyä pois kielletyiltä alueilta!

Toivon kaikille tasapuolisesti mukavaa kilpailua, ainakin ratojen ja järjestelyjen puolesta on oikein hyvät edellytykset olemassa.

Tuomo Marttinen/Kangasniemen Kalske
kilpailun valvoja