Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta

Sprintticup 1, Kuokkala

Tapahtuman ajankohta:

Suunta Jyväskylän Sprintticup talvena 2014 starttaa lauantaina 18.1. Kuokkalassa. Kilpailukeskus on Tikan koulun pihassa osoitteessa Toritie 22. Sprinttien välissä on mahdollista lämmitellä sisätiloissa koulun salissa.

Kohta jo perinteeksi muodostuvaan tapaan Sprintticupissa käydään kaksi kisaa lyhyehköllä palautuksella. Ensimmäiset startit tapahtuvat klo 11 ja toiset ensimmäisen kisan maalintulon jälkeen noin klo 12. Ensimmäisen kisan radan pituus on 2,4 km ja toisen 3,5 km. Kaikki suunnistavat samat radat, ja tuloksia muodostettaessa otetaan huomioon ikä- ja sukupuolikertoimet myöhemmin Sprintticup-sivuille ilmaantuvat taulukon mukaan.
Kisat käydään valtaosin kovapohjaisella alustalla, ensimmäisessä rykäisyssä piipahdetaan pariin otteeseen polkurikkaassa metsikössäkin. Kartta on mittakaavassa 1:5000; ensimmäisessä kisassa A4 ja toisessa hiukan isompi. Säätiedotusten perusteella ilman muovisuojustakin pärjää. Sprinttikartan päivitys on vielä hiukan kesken, mutta ratojen kannalta olennaisilta osin on päivitystä tehty vielä tällä viikollakin.

Tämä kaikki on tarjolla lauantaina kymmenen euron yhteishintaan, Suomen parhaan seuran Suunta Jyväskylän jäseniltä riemusta veloitetaan viisi euroa. Ainakaan tällä kertaa ei kisoihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Riittää kunhan ilmaantuu hyvissä ajoin paikalle; karttoja pyritään varaamaan tarpeeksi. Kyselyt numerosta 050 3370130 tai osoitteesta ossi(at)pispala.net. 

Tervetuloa ilmaamaan keuhkoja! 

Tulokset 1 | Väliajat 1 | Kartta 1

Tulokset 2 | Väliajat 2 | Kartta 2