Kilpailuennakko

Lataa PDF

SM-keskimatka ja -viesti kerää yhteen yli 2000 suunnistajaa Rautalammille - mukana kansainvälisiä huippusuunnistajia

Suonenjoen Vasama ja Suunta Jyväskylä järjestävät vuoden 2024 suunnistuksen SM-keskimatkan ja -viestin Rautalammin Pirunpesävuoren maastoissa 14.-15.9. Lauantaina 14.9. kilpaillaan Suomen mestaruuksista keskimatkan kilpailussa ja sunnuntaina 15.9. vuorossa ovat viestit. Keskimatkan kilpailuun ilmoittautui yhteensä 2118 suunnistajaa ja viesteihin 580 joukkuetta.

Keskimatkan kilpailun yhteydessä järjestetään IOF:n maailmanrankikilpailu (WRE) sarjoissa M/W21. Mukana on paljon ulkomaalaisia suunnistajia, sillä kilpailu toimii hyvänä valmistautumisena Nilsiässä syyskuun lopulla järjestettävään maailmancupin päätöskilpailuun ja Kuopiossa heinäkuussa 2025 kilpailtaviin MM-kisoihin.

Naisissa moninkertainen MM-mitalisti ja aiemmin pitkään Tampereen Pyrintöä edustanut sveitsiläinen Simona Aebersold on ehdottomasti keskimatkan suurin voittajasuosikki.

Sveitsistä mukaan saadaan myös nouseva kyky, Ines Berger, joka jo väläytti vauhtiaan EM-kisoissa Unkarissa, mutta nähtäväksi jää, onko hänellä suomalaisista maastoista vielä tarpeeksi kokemusta. Ranskalainen Isia Basset on puolestaan muutaman vuoden takainen keskimatkan MM-mitalisti. Kiinnostavia nimiä ovat myös seuratasolla liettualaista IGTISAa edustavat puolalaiset Aleksandra Hornik ja Hanna Wisniewska sekä latvialainen Elza Kuze, jotka ovat juosseet Suomessa paljon ja kiertäneet yhdessä myös Viestiliigaa. Riittääkö heidän vauhtinsa keskimatkalla?

Suomen mestaruuksista on mukana kilpailemassa pitkän matkan SM-kilpailun kärkikolmikko Venla Harju, Lotta Karhola ja Marika Teini, joista Harjua voitaneen pitää kovimpana suosikkina. Heitä lähtevät haastamaan muun muassa Suunta Jyväskylän kasvatti Veera Klemettinen, konkarisuunnistaja Maija Sianoja, mainiossa syyskunnossa oleva Anni Haanpää ja kansalliseen kärkijoukkoon noussut nuori Sabina Aumo. Oman mausteensa kisaan tuovat taitavat ja vauhdikkaat mutta jalkaongelmista kesän aikana kärsineet Elisa Mattila ja Tereza Rauturier.

Miesten keskimatkan ehdoton ennakkosuosikki on EM-kultamitalisti, norjalainen Kasper Harlem Fosser, joka on kotonaan kaikenlaisissa suunnistusmaastoissa. Tänä vuonna kohti Sveitsin miesten ykköskaartia noussut Fabian Aebersold oli kesän EM-pitkällä viides ja voitti juuri Sveitsin keskimatkan maailmancupin katsastuksen Kuopiossa. Voittomittelöön nousevat myös paljon Suomessa viihtyneet ukrainalaiset Ruslan Glebov ja Oleksandr Kratov.

Suomalaismiehistä kärkikahinoihin ja SM-mitalitaisteluun odotetaan ainakin pitkän matkan SM-kilpailussa vauhtiaan näyttäneitä Miika Kirmulaa ja Eetu Savolaista sekä kauden aikana jalkavammoista kärsinyttä Olli Ojanahoa. Heitä haastamaan lähtevät muun muassa nuoret suunnistajat Aaro Aho ja Touko Seppä.

SM-keskimatkalla kilpaillaan pääsarjojen lisäksi ikäsarjoissa 15-vuotiaista 90-vuotiaisiin. Ensimmäistä kertaa maastosuunnistuksen SM-kisaviivalle pääsevät v. 2010 syntyneet ja siten H/D15-sarjoihin osallistumisoikeuden saaneet nuoret. Mukana on muun muassa syyskuun alussa Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailussa D14-sarjan voittanut Martta Korte ja H14-sarjan voittanut Vili Kantelinen.

Rautalammin jylhissä maastoissa kilpailee myös pian 97 vuotta täyttävä Sole Nieminen. Hän suunnistaa D90-sarjassa, joka on suunnistuksen lajisääntöjen mukaan SM-kisojen vanhin sarja.

Suonenjoen Vasaman ja Suunta Jyväskylän järjestelyorganisaatio on valmiina vastaanottamaan kilpailijat, katsojat ja median edustajat Rautalammin Pirunpesävuoren kupeeseen!

Kilpailupäivien aikataulu

Lauantaina 14.9. aamupäivällä käydään karsintakilpailut sarjoissa H/D15-20, M/W21 ja H35-H75. Aamun karsintojen ensimmäinen lähtöaika on 9.00. Karsintojen tulokset ja A-finaaliin päässeet ovat selvillä n. klo 12.00.

Iltapäivällä järjestetään kaikkien sarjojen finaalit, joiden ensimmäinen lähtöaika on klo 13. Naisten pääsarjan ensimmäinen lähtöaika on klo 13.00, miesten klo 14.30, ja pääsarjojen lopputulokset ovat selvillä n. klo 17.15. Kaikkien sarjojen suomenmestarit ovat selvillä n. klo 17.15.

Sunnuntaina 15.9. SM-viestin yhteislähdöt tapahtuvat porrastetusti kilpailukeskuksesta klo 11.00 alkaen. Viestit ovat kolmiosuuksisia ja sarjojen voittajat ovat selvillä n. klo 14.30.

Yhteystiedot

SM-keskimatkan ja -viestin kilpailunjohtaja Sami Lyytinen, 0400 575494
Tiedottaja ja median yhteyshenkilö Kati Korhonen, 050 5442640

Kilpailusivuille päivitetään ennakkoon kilpailua koskevaa aineistoa ja kuvamateriaalia. Kilpailupäivänä kuvamateriaalia päivitetään muun muassa kuvaaja Touho Häkkisen toimesta. Kuvalinkit ilmestyvät sivuille siinä vaiheessa, kun kuvat ovat valmiina käytettäväksi.

Kilpailusivut