Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
24.04.2019

Naiset kohti Tiomilaa

Joukkueet on valittu, juoksujärjestykset hiottu, taktiikat viilattu ja naiset valmiina Tiomilaan! Tänä vuonna viestiä juostaan Skånessa Ruotsin eteläkärjessä ja matkaan saadaan kaksi joukkuetta.

Ykkösjoukkueessa viestiä vie nuoret mutta jo rutinoituneet suurviestien kävijät. Maailmanluokan "isot pyssyt", nuorten MM-mitalistit Bara ja Veera on sijoitettu alkuun sekä loppuun. Kakkososuutta vie täysin virheetöntä työtä normipäivänä tekevä Janika, pitkällä putkella letkoissa roikottaa Kaisa ja Veeralle ankkuripätkän asemat petaa kevään kisoissa hyviä juoksuja tehnyt Ruut.

Kakkosjoukkueessa kokemusta tiomilasta on vain maailman iloisimmalla suunnistajalla Michaelallasmile joka saakin kunnian nauttia Glimåkran metsistä koko rahalla pitkällä putkiosuudella. Muille edessä on uran ensimmäinen Damkavlen. Alkuvuoden Jyväskylässä lumien keskellä kuntoa hionut Barcelonan pikajuna Mar aloittaa viestin ja kakkososuudelle vauhdissa on kovakulkuisen Leppämäen suvun perinteitä jatkava Elsa 'Leppis' Leppämäki. Kahdelle viimeiselle osuudelle meillä on heittää kovapäinen Kuokkalalaiskaksikko: Noora hoitelee lyhyen neljännen osuuden ja ankkurina viestin maaliin kiidättää Elsa 'Näppis' Näpänkangas.

Kannattaa siis laittaa viesti viikonloppuna seurantaan!