Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
02.05.2017

Tiomila 2017

Tiomila järjestettiin vappuna Ruotsin länsirannikolla, Göteborgin mäkisissä ja varsinkin yöllä erittäin haastavissa maastoissa. Suunnalta mukana oli kaksi joukkueellista naisia ja yksi miesten joukkue. Nuorten viestiin ei tällä kertaa osallistuttu mutta muuten matkassa oltiin toki nuorella porukalla. Ainoana kokeneenpana pihkaniskana paikalle oli kärrätty Lauri juoksemaan pitkää yötä.


Edessä siintävä valoisa tulevaisuus häkäisee :)

Suurviestien aloitusspesialisti Maiju avasi naisten viestin jo totuttuun tapaan varmasti. Rastit löytyi ilman ongelmia ja viesti saatiin hyvin käyntiin. Toisella osuudella Jana kulki kipeästä jalasta huolimatta koko matkan ohituskaistalla ja sijoitus nousi yli 60 pykälää! Kolmannelle osuudelle eli hajonnottomalle pitkälle päivälle oli moni joukkue asettanut kovakulkuista naista, niin myös me. Veera taisteli hyvin koko matkan ja letkan vauhtikin oli kuulemma ollut jo ihan riittävän kovaa. Sijoitus nousi kohisten ja seuraavana metsään pääsi nuorempi Klemettinen aika tiukkaan paikkaan. Kaisalle tuli alkumatkasta pari koukkua mutta loppu kulki taas normaaliin tapaan vauhdikkaasti. Ankkuri päästettiin matkaan sijalta 94. Barbora laittoi välittömästi vilkun päälle ja ehti nostaa joukkuetta lähes 30-sijaa ylöspäin kunnes matka loppui kesken. Naisten ykkösen lopulliseksi sijoitukseksi saatiin 67. Kakkosjoukkue teki hienon nousujohteisen suorituksen järjestyksessä Marika, Tereza, Janika, Michaela ja päätyi Ruutin ankkuroimana lopulta sijalle 194.

Myös miesten viesti käynnistyi erinomaisesti, kun Otto rullaili vaihtoon sijalla 60. Pari pientä koukeroa sekä yhdellä välillä tehty oma reitinvalinta hieman hidasti menoa puolimatkassa mutta lopussa tultiin taas ohituskaistaa. Toisella osuudella Pauli jatkoi siitä mihin Otto jäi ja porukkaa tuli selkä edellä vastaan. Kova vauhdinpito kuitenkin kostautui ja ison virheen jälkeen yksi rasti jäi välistä. Viesti jatkettiin normaalisti maaliin hylkäyksestä huolimatta joten jokainen pääsi nauttimaan Göteborgin vaativista maastoista. Varsinkin isojen viestien erikoismies Misa väläytti kovaa kulkua aamuauringon säteiden jo lämmittäessä ruotsalaista kuusimetsää.

Miesten hylkäyksestä huolimatta reissu oli hieno ja muuten kaikin puolin onnistunut. Ulla oli järjestänyt meille vielä vapun kunniaksi kotimatkan latinoristeilyllä! Jukolaa kohti lähdettiin siis salsan tahtiin.

Tulokset, Kuvia