EsileikkiKurko

Tapahtuman ajankohta:

08.​11.​2018 (2 kommenttia)

Loilonvuoren esileikit leikitty

Tulokset, väliajat.

Kartat: Kaikki, kurko, gubbe, supergubbe ja helppoelämä.

Esileikit on nyt leikitty ja ensi syksynä on sitten tosipaikat kyseessä, kun SM-mitaleita ratkotaan Kurkon viereissä maastossa Himoksessa. Parhaiten Esileikissä leikkikaluja kalisutti Mikko Knuuttila ennen Tuomo Lahtista, Samuel Heinosta ja Arttu Syrjäläistä. Kärkinelikolla ei ollut suurta eroa ja sijoitukset taidettiin ratkaista kovin möykkyisellä maalisuoralla. Kärkimiehet kurvasivat maaliin lähes tulospalvelun kautta, jossa jännättiin kuka lyö ensimmäisenä emitin maalileimasimeen. Mikolla oli pisin käsivarsi ja eroa tuli Tuomoon 4 sekuntia. Samuel ja Arttu jäivät jo enemmän. Kärkinelikolla sattui kartanjaossa tuuri, kun olivat samalla hajonnalla, joten nelikko sai taivaltaa pimeää Loilonvuorta useamman valon turvin. Ikinuorelta Mr Kurkolta alias Jonekselta ei saatu haastatteluja maalissa, joten tarkkaa tietoa ei ole mitä siellä metsässä tapahtui. Joka tapauksessa Jones jätettiin tänään yhdeksänneksi.

Guppesarjan mestariksi juoksi varmoin ottein jälleen Vesa Klementtinen. Gupeissakin nähtiin pientä kiritaistelua, kun Keuruun kunkku P. Kajarinne taipui hienoisesti kakkosijan Löfmaniin. Merja on jo kovaa vauhtia kuntoutumassa ja tänään vaativalla radalla tuli naisten paalu ja guppejen seurassa neljässija. Ainoastaan muutama sekuntti bodiumilta.

SuperGupeissa tänään otsalamppua heilutti parhaiten Kimmo Rauhamäki, joka maaliin tullessa sanoi rallienglannilla ainoastaan no mistakes ja häipyi autolleen vaihtamaan kuivaa paitaa. Kakkonen oli Seppo Rantapuska ja kolmonen Tapio Nieminen. Tapio oli jo kiinni voitossa, mutta pummasi maalia sen verran että Kimmo ja Seppo pääsivät kuittaamaan ohi. Jokatapauksessa bodiumpaikka.

Helpossa Elämässä nuori JRV:n suunnistaja Elli Taini 11v tuli nopeasti metsästä. Hyvä että tulospalveluvastaava kerkesi kuvauskeikaltaan takaisin kisakeskukseen. Elli olikin päivän ylivoimaisin, kun seuraavaan Tuovi Kaikkoseen tuli eroa yli 11 minuuttia.

Kurkoilijat pääsivät nyt maistamaan pientä esimakua ensi vuoden helmestä, joten niistä karkeloista ei kannata olla poissa! Tavataan Kurkon merkeissä jo ensi viikolla! Jämsä hiljenee nyt hetkeksi.


04.​11.​2018 (3 kommenttia)

EsileikkiKurko kutsuu!

Tällä lentokentällä ei tarvitse jarruttaa, vaan painaa kaasua.

No nythän on niin, että vajaan vuoden päästä Jämsässä jysähtää kunnolla. Tuloillaan on peräti kahden yösuunnistusspektaakkelin syksy. Ensin vallataan Himoksen rinteet SM-yökilpailun merkeissä ja heti perään uusintana samoissa nautinnollisissa maastoissa kisataan HimosKurko 2019.

Muiden suurkilpailujen tapaan JRV:n kisaorganisaatio innostui tarjoamaan Kurkoille esimakua ja hekumaa tulevasta Himoksen viereisessä maastossa - Loilossa! Nyt on mahdollisuus ottaa maasto- ja ratatyyppi haltuun. Siten talven lenkeillä riittää mielikuvia mitä muistella ja samalla hankkia selvä etulyöntiasema etelän kilpakavereihin.

"Tuossa on ratasuunnitelmat" huikkasi Joonas ja heitti voipaperille raapustetut hajontakaaviot muun kisaorganisaation käsiin. Ja hävisi etelän aurinkoon. ”Näillä mennään”, tuumittiin ja soviteltiin kaaviot karttapohjaan. Tulos häikäisee kauneudellaan. Pimeässä maastossa ei muu häikäisekään

Tarjolla on silkkaa sutinaa ja selkeää toteutusta ilman mitään kepposia seuraavasti

  • Kurkorata 6,4 km. Kartan mittakaava 1:10 000
  • Gubberata 4,7 km. Kartan mittakaava 1:8 000
  • SuperGubberata 3,1 km. Kartan mittakaava 1:8000
  • HelppoElämärata 2,2 km. Kartan mittakaava 1:8000

Karttakoko A4. Kartat eivät ole muovikoteloissa.

Opastus kisakeskukseen alkaa Jämsän pohjoisimmasta kieroliittymästä. Siitä on noin 10 minuutin ajomatka tapahtuman ytimeen. Parkkipaikkoja on hiukan naftisti, tee ekoteko jo matkalla ja tule tapahtumaan yhdessä kaverin kanssa.

Lähtö tapahtuu kello 18:30 yhteislähtönä. Saavu paikalle ajoissa ja varaa aikaa myös Emitin sisäänlukuun. Lähtö ei ole tapahdu kisakeskuksesta, joten myöhästyneillä on perinteiseen tapaan vaativin rasti löytää kisakaverit, lähtöviiva ja kartta. Sekä imuttaa takamatkalta edes letkan häntäpää kiinni.

Maasto on totutun hyvää jämsäläistä talousmetsää. Osin normaaliakin parempaa kulkukelpoisuutta on hidastettu sen tehokkaalla lumettamisella. Sen onnistuttua yli odotusten, päätettiin ratojen pituudet jättää sääntömääräisten alarajoille. Aikaa kuitenkin vierähtänee reiteillä ihan perinteiseen malliin.

Kurkot - tervetuloa Jämsään!

Sammaleet peittävät 80 % kisa-alueesta, joten varovaisuutta märässä metsässä.

Suon takana rasti jyrkänteessä, suo tosin muuttunut lammeksi. Vaatii pientä kahluu- tai uintitaitoa.

Ratamestari työssään, tästä rastilta kannattaa aloittaa loppukiri.