ViipuriKurko

Opastuksen alku. Paikoillaan viimeistään klo 18.30. Kauden avauksen kunniaksi gps-seurannassa ovat kurkot. Seuranta avautuu klo 19.30.

Viikossa jo lähes kokoon parsittua ViipuriKurkoa ei nimestään huolimatta juosta Venäjällä mutta jotain maan kansalaisten mentaliteettiin viittaavaa on kyllä havaittavissa järjestelyissä. Nimittäin tätä kirjoittaessa kurkoilukeskuksen tarkka paikka on vielä hakusessa parkkitiloista puhumattakaan ja kartastakin on viidesosa kartoittamatta. No, onhan tässä vielä monta päivää aikaa. Tarkempien koordinaattien selvittyä tiedot löytyvät näiltä kurkosivuilta, vaikkakin jossain Muuramen Isolahdesta lähtevän Kirkkokankaantien varressa ollaankin. Kannattaa ainakin alustavasti varautua kimppakyyteihin koronaturvallisuus huomioiden. Karttaa sen sijaan ei enää ehditty raapimaan valmiiksi.

Ratojen osalta kannattaa henkisesti varautua hajontoihin Helppoa elämää lukuunottamatta. Sen verran kuitenkin alkoi ratoja suunnitellessa lerppasarjoja säälittämään, että kartoittamattomille alueille päästetään vain kurkosarja. Rastipisteitä tarkastellessa oli huojentavaa huomata, että laserkeilauksesta piirretyt käyrät pitää kohtuullisesti kutinsa myös kartoittamattomalla alueella ja rastitpisteet on GPS:llä laitettu kohdilleen, joten kyllä ne sieltä kartan osoittamasta paikasta löytyvät vaikka kaikki muu informaatio käyriä lukuunottamatta kartalta puuttuukin.

Kartan koko on kaikilla A4, mittakaava kurkoilla 1:10000 ja muilla 1:7500. Kartta valmistuu ensi keväänä. Omat muovit mukaan. Ratapituudet liikkuvat 1,7km ja 6,5km välillä.

Ja maastohan on jälleen kerran Metsähallituksen suojelualuetta ja suunnistuksellisesti yksi Jyväskylän seudun hienoimmista. Ja kun Veera-myrskykin jätti kymmenen vuotta sitten ratojen alueet pääosin rauhaan niin suunnistusnautinto on varmasti tapissa.

Tervetuloa ViipuriKurkoon, kyllä tästä vielä hyvä tulee.


1 kommenttia.

Ossi kommentoi 30.09.2020, 20:29:31
Opastus ViipuriKurkon keskukseen Isolahden koululta, paikoillaan viimeistään klo 18.30. KurkoCup 2019 palkintojenjako ennen starttia.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.