KortsuKurko II täytetty
GPS-seuranta, online-tulokset, kartat, kuvia (© Touho)
Koronan aiheuttamia huonoja asioita:
- KortSut on vanhentuneet
Koronan aiheuttamia hyviä asioita:
- Torstai-iltaisin on enemmän vapaata, kun Keskikaupungilla ei tavata
- Ulkopuoliset tukijat panostavat suunnistukseen. Kiitos vielä Alva-energia!
- Kortsut eivät olet vanhentuneet.
Laajiksen uusi kartta sai ansaitsemansa neitsytmatkan, kun 181 kurkoilijaa nautiskeli mehuisasta vuoresta. Joku saattoi jopa huohottaa ja tuntea kihelmöintiä ympäri kehoa matkan aikana. Eritteiltä ei vältytty. Moni kuitenkin varmasti pääsi hyvillä mielin nukkumaan. Olihan sitä saanut ainakin puoli iltaa. Edessä ja takaa tuntuu ihana raukeus, eikä sitä uskalla kotona liikaa hehkuttaa. Ihan kuin olisi vieraissa käynyt.
KortSu haluaa kiittää kaikkia mukana olleita. Kun on vauhtiin päästy, niin eiköhän jälleen ensi vuonna tavata. KortSuKurko III. Se kuulostaa jo melko mahtipontiselta. Sitä ennen muistakaa jakaa rakkautta. Tietyntyyppistä rakkautta saa myös Kaalimadon sivuilta. Hyvä idea pukinkonttiin.
Rakkaudella,
-KortSu
20 kommenttia.
Ajautuisikohan kompassi jotain reittiä huomiseen kurkokeskukseen vai tulenko noutamaan jostain?
mutta niin kuin Kurkon säännöt sanovat, Superguppe-sarja, jonka pisteet lasketaan, vain D50+ ja
H60+. Nythän nuo nuoremmat ovat sekoittaneet pistelaskennan aivan täysin. T:n ehdotuksessa yhdet kartat lisää painoon ja startissa jakoon, lienee järjestelyportaallekin mahdollista. Mennäänkö sitten loppukausi
sääntöjen mukaan vaan edelleen villisti, vai otetaanko tuo uusi ”avoin sarja” ohjelmaan? Jos alkuperäisten sääntöjen mukaan mennään, voisihan niitä tietysti myös noudattaa.
Onko joltain hukassa?
Kannatan kaikille osallistumisoikeutta myös tuolle radalle, mutta jos mainetta, kunniaa ja jotain pystejä
meinataan jakaa, nuoremmat voisivat maalissa ilmoittaa, etteivät kuulu H60 tai D50 pistelaskentaan mukaan.
http://3drerun.worldofo.com/?id=-16816073&type=info
Hieno setti, maalista kisakeskukseen maisema kuin Los Angelesin katolla.
Kiitos Marko Haapakoskelle puhelimen lainasta ja soitosta, Lakasen Janille Reetta Lakasen tavoittamisesta tekstiviestitse, Reetalle Syrjäläisen Artun numeron välittämisestä ja Kipinä -kuntokeskukselle lämpimästä eteisestä!
Jätin takkini (ja auton avaimet) viininpunaisen Mazdan konepellille kisakeskuksen parkissa.
Maalissa oli niin mustaa, ettei tuo vinjetti käynyt mielessä vaan paukuttelin mäen alas Laajariin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Kiitos Arttu, Pauli, Tapani -- ketä siellä puikoissa nyt olikaan? Vahvaa, vahvaa on.
Kirjoita kommentti
Pakolliset kentät on merkitty *.