HeinäKurko 2020

Tapahtuman ajankohta:


14.​10.​2021 (9 kommenttia)

HeinäKurko 2020 niitetty

Tulokset, väliajat, kartat, GPS-seuranta, seurannan rerun, online-tulokset

Heinosniemi heräsi eloon kolmen vuoden uinumisen jälkeen, kun 115 lamppupäätä säntäsi metsään jukolamaisessa hämärässä. Ilta tarjosi kaikkea mitä oli luvattu, ja paljon muutakin. Rastipisteet olivat osin tuttuja aiemmilta kerroilta, mutta onneksi osa lipuista oli sijoitettu sopivasti rastipisteistä sivuun lisähaasteen tuomiseksi. Pohjoisviivojen hukkaaminen ratamestaroinnin aikana oli sellainen temppu, että taikuri oli itsekin ihmeissään karttojen saavuttua painosta. Entisaikojen mestarit olivat pienissä vaikeuksissa vääntäessään levykompassejaan korkeasta polviasennosta. Samaan aikaan monet nuoremman polven yökyöpelit eivät satunnaisesti rannekompassia vilkuilleessaan edes huomanneet kartassa olevan jotain vikaa. Pohjoisviivojen poisjättäminen näyttää selkeyttävän kartan ulkoasua mukavasti, joten ehkäpä IOF ottaa Kurkon esimerkistä oppia ja uudistaa ISOMeja. Kurkocup on aina aikaansa edellä.

Kurkosarjassa Topi Syrjäläinen otti taas omansa, vaikka ykkösvälillä ehti jo käydä aika kaukana viivasta. Gubeissa alaikäisen Reetun tullessa ensimmäisenä maaliin moraalinen voittaja oli Heikki Kettunen. SuperGubeissa kärkiletka muodostui nuorista pojista ja ensimmäinen pisteitä karruttanut Superilainen oli Seppo Särkkä. Helpossa Elämässä loppukirin saatteleman ensimmäisenä maaliin tuli Kai Rantala.

HeinäKurko IV järjestetään kahden vuoden päästä lokakuussa 2023 - sikäli mikäli tällä kertaa säästymme yleisvaarallisilta tartuntataudeilta sekä muilta luonnonvitsauksilta.


09.​10.​2021 (0 kommenttia)

HeinäKurko 2020

Kesäolympialaiset 2020. Jalkapallon miesten EM-lopputurnaus 2020. MM-ralli 2020. Suunnistuksen maailmanmestaruuskilpailut 2020. HeinäKurko 2020. Mikä ei kuulu joukkoon?

Aivan oikein. MM-ralli 2020. Se järjestettiin, toisin kuin kaikki muut urheilun suurkilpailut, jotka jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin. Aiemmat HeinäKurkot (2016 ja 2018) ovat saavuttaneet Giro Di Lombardian kaltaisen kulttiaseman eräänlaisina syysklassikkoina. Siksi viime syksy oli monelle Kurkoilijalle synkkää aikaa, kun kahden vuoden odottamisen jälkeen selvisi, että kasvava HeinäKurkokiima ei saavuta kliimaksiaan enää sinä syksynä. TaivasKurko tarjosi onneksi sen verran helpotusta Heinosniemen kivikko-heinikkojen ja hirvikärpästen kaipuuseen, että synkimmistä ajatuksista päästiin eroon.

Syyskuun lopulla tieto Heinä-Kurkon järjestämisestä tänä vuonna levisi suuren yleisön tietoon ja tunnelma oli tuolloin melko… no katsokaa itse videolta!

Heinä-Kurko 2020 ei tarjoa mitään uutta. Sama Kurkokeskus. Sama kartta. Samaa kivikkoa ja heinikkoa. Ainiin, osa rastipisteistäkin on samoja kuin aiemmilla kerroilla. Radat ovat vaativat. Tiedän, mitä ajattelette: miksi taas Kurkoa Heinosniemessä? Olisihan sitä mukavampiakin maastoja. Eikö pimeässä kivikkorinteessä könyäminen ole sitä paitsi vaarallista? Pitäisi varmaan jäädä kotiin perheen luokse viettämään iltaa TV:n ääreen, eikä lähteä kylmään märkään metsään. Niin, niin te ajattelette. Ja tulette silti. Nähdään torstaina.

Radat:
Kurko 7,0 km, 1:10000, A4
Gubbe 5,2 km, 1:7500, A3
SuperGubbe 3,5 km, 1:7500, A4
Helppo Elämä 2,2 km, 1:7500, A4

Rasteilla liput ja emitit, heijastimia ei tietenkään. Koodit painettu rastinumeron viereen. Omat karttamuovit mukaan, gubet huomioikaa kartan koko. Lähtöpaikalle lähdetään siirtymään kello 18:30. Tienvarsipysäköinti täällä, ajo Maatiantien kautta. Tie kulkee pihapiirin läpi, ajakaa hiljaa.