PartasKurko

Kurkokansan hartaasti odottama päivä koittaa. Kurkokausi 2022 avataan torstaina 29.9.2022 Partastenmäkien tuntumassa suunnistettavalla PartasKurkolla ja lähtöpaikka on – yllätys yllätys - jälleen Paasivuoren kupeessa. Maasto on osin tuttua mm. jo Himmelikurkosta mutta nyt rastiväliviivoista ei ole himmelin teon ohjeeksi.
Ratasuunnittelussa on pyrkimyksenä ollut koostaa reitit mahdollisimman kulkukelpoisille alueille mutta väkisinkin sekaan mahtuu jotain vähemmän miellyttävää – kai oikeaan kurkoiluun sentään hieman kulkuhaastettakin pitää saada.

MUTTA: nyt on käytössä ihan uunituore kartta. Häkkisen Erkin luomalla kartalla ei ole vielä näissä maastoissa ollenkaan suunnistettu. Ja kun kartta kerran on uusi, niin tuntuuhan maastokin sitten varmaan erilaiselta kuin aiemman kartan kuvausta tulkitessa. Uusi kartta on kurkoilun alueelta luotu heinä-syyskuussa 2022 ja se on luonnollisesti kuvattu myös uusimpia karttasymboleja käyttäen.

Maastossa on tehty metsänhoidollisia töitä mutta niistä on yllättävän vähän haittaa suunnistajan etenemiselle. Jäljet on useilta osin hyvin siistitty. Kiviä maastossa on edelleen vaivaksi asti vaikka uudessa kartassa kivimäärä on olennaisesti aiempaa pienempi. Eri-ikäisiä koneuria ja polkuja karttaan on kirjailtu valikoiden ja eri tavoin. Ylipäänsä polkuja ja uria maastossa on paljon eikä niitä kaikkia ole kartalla kuvattuna.

Järjestäjillä riittää taas uskoa, että kurkoilusta muodostuu nautittava kokemus ja haastetta on tarjolla sopivasti joka tasolle. Kurkotkin saavat nyt tihrustella kymppitonnia ihan antaumuksella.

Ratojen pituudet: Kurko 6,8 km, Gubbe 5,5 km, SuperGubbe 3,6 km ja HelppoElämä 2,3 km.
HE:n radasta tuli ehkä yllättäen aika monipuolinen kattaus pimeän maaston viehkeyteen ja sen metkuihin tutustumiseksi. Rata ei lopulta ole ihan helppo "suorilla" etenemiseen mutta radasta suoriutumiseen riittää kyllä hyvin noin C- tason kuntosuunnistusosaaminen. Ratamestarin vinkki HelppoElämä- (Easy Living) radan suorittamiseen onkin: Take it easy – And you'll make it. Kelvannee vinkiksi noin yleisestikin.

Kaikilla radoilla (ei HE) on hajonnat ja rasteja on sijoitettu myös lähelle toisiaan. Olkaa tarkkoina rastinumeroiden, -määritteiden ja tunnusten varmistuksessa.

Kaikki kartat ovat kokoa A4. Mittakaavat ovat: K 1:10000 / 5 m, G ja SG 1:7500 / 5 m ja HE 1:5000 / 5 m. Kartat ovat valmiiksi muovissa.
Rasteilla on rastilippu ja Emit- leimasin mutta tällä kertaa ei heijastimia ole Paasivuoren tuntumaan kylvetty – paitsi ehkä K- pisteelle ja maaliin.

Ilmoittautumispaikka on Paasivuoressa puuvarastoalueen etelänurkalla ja ilmoittautuminen päättyy klo 19:30, minkä jälkeen lähdetään ilmoittautumispaikalta opastetusti lähtöalueelle.
PartasKurkossa lähdetään yhteislähdöllä. Sarjat järjestyvät lähtöalueelle omiksi lähtöryhmikseen ja karttojen jaon jälkeen kaikki pääsevät matkaan yhden ja saman lähtösignaalin mukaan.
Kaikkien on kuljettava K- pisteen kautta. Järjestäytymistä varten huomatkaa, että HE sijoitetaan lähtöjärjestyksessä tällä kertaa ryhmän kärkeen!

Opastettu pysäköinti on pääasiassa tienvarsipysäköintiä Paasivuorentien ja puuvarastoalueen kaakkoispuolen tien varressa. Huomioikaa, että tietä/liikennettä ei saa tukkia: pysäköinti VAIN TIEN YHDELLE LAIDALLE kohdallaan – ellei pysäköinninohjaaja nimenomaan ja tarkoituksella toisin opasta. Puuvarastoalueella liikkuminen ON KIELLETTY.

Paasivuorentie alkaa Muurame-Säynätsalo- tieltä (tie 6090). Risteyksessä on opaskyltit. Paasivuorentietä ilmoittautumispaikalle on matkaa noin 2 km.

Arvokkaissa ja arvostetuissa suunnistustapahtumissa julkaistaan viimeinen rasti kilpailijoille etukäteen. Tässä siis rastikivi, josta virallinen rastirekvisiitta tosin vielä puuttuu.

Maastosta löytyy avokalliota kuin kesän Jukolassa ikään.

Sopivan harvaa ja hieman peitteistä metsämaastoa on tarjolla.


0 kommenttia.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.