TikkaKurko

Vuonna 1998 TIKKAKURKON maastoissa juostiin piirin viestimestaruuksista, silloinkin oli uusi kartta käytössä, voittajat olivat komeita, kisa hieno, tunnelma korkealla, eikä SUOMI ollut vielä ratifioinut CWW sopimusta, joten jalkaväkimiinat oli sallittuja. Välttämättä yhtä hienoon tunnelmaan ei päästä, mutta onneksi on taas tuliterä kartta alla ja KurkoCup-arvoinen tapahtuma edessä.

Tommi Hakulin tekemä uusi kartta korkattiin elokuussa Ilmailusotilas 5-ottelun MM-kilpailussa ja tuloksena saatiin useita ikimuistoisia gps-käyriä. Ecuadorin ja Brasilian maajoukkueet ilmoittivat välittömästi, etteivät pysty osallistumaan TIKKAKurkoon.

Vaikka yhtä kansainvälistä ei Kurkoon osallistujat ole, saadaan kyllä siitä huolimatta hyvä teema tämän viikon tapahtumaan:

pystyykö viivalle raahautuva porukka taltuttamaan Itärannan haasteet? Kartta on kuvauksen perusteella samasta maastosta, juoksukelpoisuus parempaa mihin kurkossa totuttu ja järjestäjät pihalla, kuten tavallista ja SUOMI ratifioinut CWW sopimuksen, joten jalkaväkimiinoistakin on jouduttu luopumaan.

5-ottelu kilpailuiden suunnistuksen ratamestari Kaapro Häkkinen suunnitteli Kurkoradat samalla, kun tarkasti elokuisia rastipisteitä ja poimi mustikoita Särkimäen ja Tuohimäen rinteessä.

Kurkoilla on ratapituus 6,5 km, Gupet 5,7 km (kartat 1:10000), SGupet 3,6 km ja helppo Elämä 2,1 km (kartat 1:7500)

Lähtökiihdytyksen jälkeen suunnistajat siirtyvät nauttimaan Särki- ja Tuohimäen haastavista rinnemaastoista, joiden rastipisteillä saattaa joillakin olla jopa heijastin.

Loppupuolella ratoja voi kilpailijat tarvittaessa vyöryttää juoksuhautaa Antti Rokan tavoin.

Kiellettyjä alueita on kaksi: ampumarata ja Tikkakoski-Jyväskylän lentokenttä.

Lähtöön parkkipaikalta on matkaa 0,5 km, kartat on valmiiksi muovisuojuksissa ja näin monipuolisena maksuvälineaikana, VAIN KÄTEINEN KÄY MAKSUVÄLINEENÄ.

TIKKAKURKON navigointiosoite on Immolantie 37 Jyväskylä, puomi on auki.

HUOM! Tarjolla myös GPS-seurantaa joten Kurkojen seurantaan haluavat ilmoittakaa itsestänne Kaaprolle.

Maasto suosii kurkoilijoita ja päälle voi laittaa vähän kevyempää retonkia. Suurin osa puskista on poistettu ja nyt juostaan hienossa keskisuomalaisessa maastossa.

Kisa starttaa klo 19.00 ja ylilentoja ei ole luvassa, vaikka edellytykset siihen on olemassa. Tule ajoissa paikalle. TIKKAKurkoilu on taattua Terä-laatua, joten mitä vain voi olla tarjolla.

Hieno maasto, hyvä henki ja elämystä taas kerran tarjolla. Kaikki ovat tervetulleita mukaan.


0 kommenttia.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.