YleisönPyynnöstäKurko

Alunperin YleisönPyynnöstäKurko sai nimensä kartoittamiseen liittyneestä somehassuttelusta, minkä johdosta jotkut erehtyivät ihan pyytämään kurkon järjestämistä alla olevan karttapalan maastossa. Lisäksi edellisen kurkon jälkipeleissä erityisesti kurkosarjalta tuli toivetta entistä vakavammalla ja virallisemmalla linjalla järjestettävästä kurkosta, joten nyt sitten saa kaikin tavoin sitä mitä on tilattu. Tämän takia järjestelyihin palkattiin isolla rahalla muutaman RelaKurkon aikanaan järjestänyt ex-RelaTiimi, nykyiset Huld.io:t. Ihan ei ole tosin varmuutta kuka maksoi, paljonko ja kenelle mutta oletettavasti viimeistään tilintarkastajat ja verottaja selvittävät asian. Ratamestarilla taas on vyöllään jo parit SM-kisat ja kolmannet tulossa, joten ratojenkin puolesta voisi olettaa sääntötuntemuksen olevan kunnossa. Ainoa heikko lenkki lienee kartoittaja, joka esimerkiksi ViipuriKurkossa sai kartan valmiiksi vasta kaksi kuukautta kurkon jälkeen mutta joka ainakin nyt on vakuuttanut kartan valmistuneen kaksi viikkoa sitten, mikä kuulostaa kyllä epäilyttävältä. Positiivista on, että TaivasKurkossa kaikki jo pääsivät tutustumaan kartoittajan kädenjälkeen, joten ainakin periaatteessa tiedetään mitä on tulossa. Jos siis kartoittaja on ylipäätään käynyt maastossa eikä taas vain piirrellyt tietokoneen ääressä karttaa ilmakuvista ja laserkäyristä.

Kuten karttapalasta ja maastokuvista voi päätellä, maasto on perinteistä dalmatialaista, tai siis keskisuomalaista, kangasmaastoa. Maastokuvistakin näkee, että todella monipuolista metsää on luvassa. Kivikoita on vähän, penkat lähes olemattomia ja harvennusjätettä ei juurikaan jaloissa pyöri, sillä suurimmassa osassa maastoa metsänhoidollisia toimenpiteitä on tehty viimeksi toistakymmentä vuotta sitten. Kunhan selviää ensimmäisestä paristasadasta metristä niin maasto vain paranee loppua kohti. Kurkojen reitiltä löytyy koko kurkoilualueen ainoa hakkuuaukko, joka sekin on merkitty karttaan kielletyksi alueeksi istutettujen taimien takia. Noudatetaanpa siis senkin suhteen sääntöjä ja kierretään kielletty alue. Tästä taas voinee päätellä, että kurkosarjalle on jälleen varattu oma spesiaali maastonosa ja vain kurkosarjassa on tarjolla kaikki maaston nautinnot. Lisäksi kaikki muut kuin HelppoElämä ylittelevät paikallisia vähäliikenteisiä teitä (kartalla mustat ja ruskeat tiet), joten ettehän juokse autojen alle, niin kiire ei voi olla kurkossakaan.

Opastus ja pysäköinti:
Kurkoilukeskus löytyy Kotasen tienhaarasta Taka-Keljontien varresta. Saapuminen ensisijaisesti pohjoisesta Keuruuntien kautta ja poistuminen etelään Ronsuntaipaleentien kautta. Tienvarsiparkki ohjatusti Taka-Keljontien länsireunassa. Veryttelyt kannattaa suorittaa Kotaselle johtavan tien varrella.

Kartta:
Tulostekartta, koko A4, valmistunut 10/2022, omat muovit mukaan.

Radat, matkat ja mittakaavat:
Kurkot 6,4km, 1:10000, hajonta
Gubet 4,5km, 1:7500, hajonta
SuperGupet 3,3km, 1:7500, hajonta
HelppoElämä 1,9km, 1:7500, helppo putki

Kurko, Gubbe ja SuperGubbe -sarjoissa arvioitu voittoaika 40 minuuttia.

GPS-seurannassa tällä kertaa Gubberata eli Gubet, Kurkottaret sekä Nassikat! Seurattavat ilmoitetaan lähempänä kurkopäivää.

Sisäänkirjautuminen suljetaan klo. 18.25 ja lähtöpaikalle lähdetään siirtymään puolen kilometrin verran klo. 18.30, ole ajoissa paikalla ja ota kaverisikin mukaan.

Tervetuloa!


0 kommenttia.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.