Edenistä itään - RelaKurkon ennakot

RelaKurkossa jatketaan viime vuonna aloitettuja seikkailuja hyvän ystävämme Metsähallituksen suojelualueilla. Reitit kulkevat lähes kokonaisuudessaan luonnonhoitometsässä ja näitä metsiä luonto on todellakin hoitanut. Merkittävimmät luonnonmotoalueet ovat vuoden 2010 kesämyrskyjen jäljiltä, jolloin metsää kaatui hehtaareittain lähes läpikulkemattomiksi viidakoiksi. Näille alueille ei kurkoilussa mennä, sillä reitit on suunniteltu kaikkein kulkukelpoisimmille alueille, mutta luonnon pienaukkohakkuita ja harvennusta tulee vastaan väkisinkin. Matkan varrella saakin ihailla mitä moninaisimpiin asentoihin päätyneitä puita.

Muuten maastoa voisi kuvailla Latvian MM-kisojen ja viime vuoden RelaKurkon maaston risteytykseksi. Tikkamäen vanhojen metsien suojelualueella riittää isoa hienoa keskisuomalaista kuusikkoa kun taas Kettuvuoren puolella seikkaillaan nuoremmassa varsin laikukkaassa metsässä. Tikkamäen puolella kannattaa kunnioittaa tiheää pystyvihreää (myrskyjen sikin sokin kaatamaa isoa puuta) sekä tumminta vihreää (sikin sokin moneen kerrokseen kaatunutta isoa puuta). Jälkimmäisestä on turha yrittää edes läpi jo oman turvallisuudenkin takia.

Kartta on totuttuun tapaan uusi, kesän sulatusteholle lipsahtaneessa lämmössä rakkaudella synnytetty ja paikoittain realismia lähentelevä taideteos. Jotkut saattavat huomata järjestelyorganisaation omistusjärjestelyiden seurauksena kartalle sijoitetun mainoslogon muuttuneen. Älkää antako tämän häiritä, sillä muuten mennään tutulla RelaKurko-brändin mukaisella linjalla.

Kartan koko on A4 kaikilla sarjoilla. Mittakaava on Kurkoilla ja Gubeilla 1:10000, SuperGubeilla ja Helpolla elämällä 1:7500. Omat suojamuovit mukaan.

Ratapituudet:
Kurkot 6,5km
Gubet 4,3km
SuperGubet 3,5km
Helppo Elämä 2,5km, 7 rastia.

Hajontaa on sijoitettu sopiviin kohtiin muilla paitsi Helpolla elämällä. Välillä kannattaa uhrata aikaa sekä kompassille että reitinvalinnalle, vaikka kuitenkin menette kuin ankanpoikaset jonossa sinne minne letkan ensimmäinen vie.

Yhteislähtö tapahtuu klo. 19.30. Siirtyminen johdetusti lähtöpaikalle klo. 19.20.

Olkaa ajoissa paikalla ja suosikaa kimppakyytejä, paikoitus on pysäköinninohjaajien opastamana metsäautotien varressa. Opastus on samasta paikkaa kuin viime vuonnakin, ajo vain Kuusimäentien opastuksen kautta kurkoilukeskukseen, jonne on opastuksesta 2,3km.

Tervetuloa!


2 kommenttia.

Matti JRV kommentoi 05.10.2018, 09:23:57
Kiitokset hienosta setistä. Pieni pyyntö. Minulta jäi auton parkkipaikalle n. 50 m kisakeskuksesta ylämäkeen päin märän kelin suunnistussukka. Jos löytyy niin kiitokset jo etukäteen ja sukan voi tuod aseuraavaan Kurkoon.
Rami kommentoi 30.09.2018, 15:26:55
Kiitokset kauniista sanoista, noin Metsähallituksen puolesta... Niin, ne Latvian MM-kisathan juostiin suurelta osin Gaujan kansallispuistossa, suojelualueella siis nekin. Hyvin bongattu tuo luonnonhoitometsä-termi ja merkki. Tavallaan osa suomalaista suojeluhistoriaa, monien nykyisten metsiensuojelualueiden (jollainen se Tikkamäkikin nykyisin on) taustalla on Metsähallituksen varhempi rauhoituspäätös tai maankäyttöratkaisu.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.