KankiKurko

Tällä viikolla matkaan ei kannata lähteä Kankeana. Hyvä verryttely on suotavaa, sillä vauhtia piisaa. Jyväskylän länsireunalta voi saapua paikalle ilmastoystävällisesti vaikkapa polkupyörällä tai juosten.

Maasto on nopeutunut huomattavasti vuoden 2009 Kurkofinaalista, jolloin koko kartan alue oli harvennettu. KankiKurkon organisaatio kiittää Jyväskylän kaupungin metsäosastoa laajamittaisesta metsänhoidosta, jonka ansiosta torstaina saamme nauttia laajoista hyväkulkuisista metsäalueista.

Kartta on Timo Sivillin taattua laatua ja päivitetty kasvillisuuskuvausten ja symbolien osalta nykypäivään. Mittakaava Kurkoilla on 1:10 000 ja kartan koko A4. Gubbesarjat saavat ottaa mukaansa A3-kokoisen karttamuovin mittakaavan ollessa 1:7500. Matkoina ovat sääntömääräiset Kurkomatkat. Kovakuntoisia Kurkottaria tai voimiensa tunnossa olevia Gubbeja suositellaan toki osallistumaan Kurkosarjaan. Ei se sen kummoisempaa ole. Joka tapauksessa kaikille järjestetään torstaina ohjelmaa!

Opastus Kurkoon alkaa Vesangantien ja Timolantien risteyksestä. Navigointisosoite tuohon on Vesangantie 72, 40660 Jyväskylä.

Jalkaisin saapuvat voivat suunnistaa suoraan kilpailukeskukseen (jos edellinen linkki ohjaa mihin sattuu niin tästä toinen yritys).

Tervetuloa!


3 kommenttia.

admin kommentoi 23.10.2018, 12:12:26
Karttapaikan linkki sekoilee jostain syystä firefoxissa. Lisätty kartta.jkl.fi vaihtoehto niin ei tartte Porvooseen asti lähteä.
Trevligt resa! kommentoi 23.10.2018, 10:06:19
Och välkommen till Borgå!
Borgå Akilles kommentoi 22.10.2018, 20:13:44
"Jalkaisin saapuvat voivat suunnistaa suoraan" ...linkki ohjaa Porvooseen ?

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.