KankiKurko taivuteltu

Kartat, tulokset ja väliajat.

Kuva © Touho

KankiKurko taputeltu ja taivuteltu yhteensä 82 hurjapään toimesta. Lumiset keliolosuhteet ja hevosesteellä sijaitsevan yleisö-/varvausrastin haastavuus toivat oman mausteensa reissin etenemiseen. Varsin moni haksahti juoksemaan tai siis hevostelemaan kohti maalia, vaikka loppulenkillehän sitä piti lähteä. Kurkoissa tämä yöllinen ilmiö nähtiin jo ensimmäisen lenkin varvauksessa. Touhon nappaamia hienoja otoksia voi ihailla täältä.

Kurkojen tolpan nappasi Saaren Toni juuri ennen Leinosen Paulia. Jälkispekulaation perusteella ratkaisu ilmeisesti tapahtui viimeisellä rastilla, jossa Toni noukki jyrkännekumpareen päällä olevan lipun sujuvasti ja kipsutteli maaliin pienellä erolla Pauliin nähden. Kolmanneksi kahvasi Jones Kahelin ja näin ollen podium-paikka jälleen. Hyvältä näyttää taistelu muuten kokonaiscupin osalta Jonesilla. Erikoismaininnan ansaitsee Tuomisen Lotta, joka sisukkaasti paineli jälleen koko Kurkoradan läpi päälle kahteen tuntiin ja vieläpä sen jälkeen fillarilla kotiin.

Mainittakoon vielä, että Kurkosarjan lähtö tapahtui pari minuuttia etuajassa, koska sen verran ennakolta nimettyjä karttoja kuulemma vilkuiltiin, että yksinkertaisesti piti vaan antaa lauman mennä. Tästä syystä viime hetken ohjeet mm. rastimääritteiden muutoksista jäivät allekirjoittaneelta sanomatta. Pahoittelut tästä!

Gubet vei Vesku Klemettinen sujuvalla suorituksella ennen Vibergin Tuuliaa ja Sami Löfmania. Gubeissa ja SuperGubeissa käytettiin samoja ajolinjoja kuin Kurkoissa, ja saattoipa toiseksi viimeisen rastin hajonnoilla olla virkaa lopputulosten muodostumisessa. SuperGubeissa vikkelintä vauhtia esitti Seppo Rantapuska, kakkoseksi kiihdytteli Sirpa Malinen ja kolmossijan pokkasi Sormusen Jouko. Helpon Elämän kärkeen suunnisti Tuovi Kaikkonen.

Ensi viikolla sitten ValkkariKurkoon nautiskelemaan uudestaan.
Kiitokset kaikille osallistujille KankiKurkon järjestelyorganisaation puolesta!


3 kommenttia.

admin kommentoi 27.10.2018, 14:18:37
Pistelaskut päivitetty ja tasapelissä ei enää sukunimi miestä pahenna vaan molemmat saa samat pisteet.
Aku kommentoi 26.10.2018, 16:17:20
Eilen tuli emit-kellojen perusteella pari tasapeliä loppukireissä ja niistä pisteet on jaettu aakkosjärjestyksen perusteella. Eikös olisi reilumpaa antaa molemmille pisteet sijoituksen mukaan?
SL kommentoi 26.10.2018, 13:21:43
Kuinkahan tiukasti Kurko-Organisaatio tulkitsee sääntöjä?! Joskus se on sekunnista kiinni. Jännityksellä jäämme odottamaan ensi viikon lähtöä. ;)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.