Loilonvuoren esileikit leikitty

Tulokset, väliajat.

Kartat: Kaikki, kurko, gubbe, supergubbe ja helppoelämä.

Esileikit on nyt leikitty ja ensi syksynä on sitten tosipaikat kyseessä, kun SM-mitaleita ratkotaan Kurkon viereissä maastossa Himoksessa. Parhaiten Esileikissä leikkikaluja kalisutti Mikko Knuuttila ennen Tuomo Lahtista, Samuel Heinosta ja Arttu Syrjäläistä. Kärkinelikolla ei ollut suurta eroa ja sijoitukset taidettiin ratkaista kovin möykkyisellä maalisuoralla. Kärkimiehet kurvasivat maaliin lähes tulospalvelun kautta, jossa jännättiin kuka lyö ensimmäisenä emitin maalileimasimeen. Mikolla oli pisin käsivarsi ja eroa tuli Tuomoon 4 sekuntia. Samuel ja Arttu jäivät jo enemmän. Kärkinelikolla sattui kartanjaossa tuuri, kun olivat samalla hajonnalla, joten nelikko sai taivaltaa pimeää Loilonvuorta useamman valon turvin. Ikinuorelta Mr Kurkolta alias Jonekselta ei saatu haastatteluja maalissa, joten tarkkaa tietoa ei ole mitä siellä metsässä tapahtui. Joka tapauksessa Jones jätettiin tänään yhdeksänneksi.

Guppesarjan mestariksi juoksi varmoin ottein jälleen Vesa Klementtinen. Gupeissakin nähtiin pientä kiritaistelua, kun Keuruun kunkku P. Kajarinne taipui hienoisesti kakkosijan Löfmaniin. Merja on jo kovaa vauhtia kuntoutumassa ja tänään vaativalla radalla tuli naisten paalu ja guppejen seurassa neljässija. Ainoastaan muutama sekuntti bodiumilta.

SuperGupeissa tänään otsalamppua heilutti parhaiten Kimmo Rauhamäki, joka maaliin tullessa sanoi rallienglannilla ainoastaan no mistakes ja häipyi autolleen vaihtamaan kuivaa paitaa. Kakkonen oli Seppo Rantapuska ja kolmonen Tapio Nieminen. Tapio oli jo kiinni voitossa, mutta pummasi maalia sen verran että Kimmo ja Seppo pääsivät kuittaamaan ohi. Jokatapauksessa bodiumpaikka.

Helpossa Elämässä nuori JRV:n suunnistaja Elli Taini 11v tuli nopeasti metsästä. Hyvä että tulospalveluvastaava kerkesi kuvauskeikaltaan takaisin kisakeskukseen. Elli olikin päivän ylivoimaisin, kun seuraavaan Tuovi Kaikkoseen tuli eroa yli 11 minuuttia.

Kurkoilijat pääsivät nyt maistamaan pientä esimakua ensi vuoden helmestä, joten niistä karkeloista ei kannata olla poissa! Tavataan Kurkon merkeissä jo ensi viikolla! Jämsä hiljenee nyt hetkeksi.


2 kommenttia.

Rami kommentoi 08.11.2018, 21:46:53
Kiitokset järjestäjille, oli hieno maasto ja rata! Sellainen jota olisi ollut namia kirmata väliaikalähdölläkin. Toki hajonnat taisivat purra melko hyvin nytkin.
Jari kommentoi 08.11.2018, 19:32:22
Täältä kotisohvalta jalkapotilaana kaiholla katselen teidän muiden harhailuja, jotka voitte raapustaa http://3drerun.worldofo.com/?id=-523337&type=info linkin taakse

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.