HeinäKurko 2020 niitetty

Tulokset, väliajat, kartat, GPS-seuranta, seurannan rerun, online-tulokset

Heinosniemi heräsi eloon kolmen vuoden uinumisen jälkeen, kun 115 lamppupäätä säntäsi metsään jukolamaisessa hämärässä. Ilta tarjosi kaikkea mitä oli luvattu, ja paljon muutakin. Rastipisteet olivat osin tuttuja aiemmilta kerroilta, mutta onneksi osa lipuista oli sijoitettu sopivasti rastipisteistä sivuun lisähaasteen tuomiseksi. Pohjoisviivojen hukkaaminen ratamestaroinnin aikana oli sellainen temppu, että taikuri oli itsekin ihmeissään karttojen saavuttua painosta. Entisaikojen mestarit olivat pienissä vaikeuksissa vääntäessään levykompassejaan korkeasta polviasennosta. Samaan aikaan monet nuoremman polven yökyöpelit eivät satunnaisesti rannekompassia vilkuilleessaan edes huomanneet kartassa olevan jotain vikaa. Pohjoisviivojen poisjättäminen näyttää selkeyttävän kartan ulkoasua mukavasti, joten ehkäpä IOF ottaa Kurkon esimerkistä oppia ja uudistaa ISOMeja. Kurkocup on aina aikaansa edellä.

Kurkosarjassa Topi Syrjäläinen otti taas omansa, vaikka ykkösvälillä ehti jo käydä aika kaukana viivasta. Gubeissa alaikäisen Reetun tullessa ensimmäisenä maaliin moraalinen voittaja oli Heikki Kettunen. SuperGubeissa kärkiletka muodostui nuorista pojista ja ensimmäinen pisteitä karruttanut Superilainen oli Seppo Särkkä. Helpossa Elämässä loppukirin saatteleman ensimmäisenä maaliin tuli Kai Rantala.

HeinäKurko IV järjestetään kahden vuoden päästä lokakuussa 2023 - sikäli mikäli tällä kertaa säästymme yleisvaarallisilta tartuntataudeilta sekä muilta luonnonvitsauksilta.


9 kommenttia.

admin kommentoi 15.10.2021, 10:46:28
Pistelaskentakoneisto taipui superien painostuksen alla ja laskentaa päivitetty sekä pisteet laskettu uudelleen. Ulkopuoliset saa vain osallistumispisteen eikä vaikuta muiden pisteisiin.
Paavo kommentoi 15.10.2021, 10:12:29
Kiitos Pasi.
kun ilmoittaudut Pönttökurkoon saat löytöpalkaksi kilon luomu
Pasi kommentoi 14.10.2021, 20:00:46
Huomasin rastin 141 lähellä emit kortin maassa ja nappasin mukaan, annettu maalissa järjestäjille. Eli jos joku hävitti emittinsä niin järjestäjiltä voi tiedustella.
Nipo kommentoi 14.10.2021, 19:56:52
Ei taida nuo Super-g:n pisteet Heinäkurkosta olla aivan kohdillaan, jos on tarkoitus jakaa pointsit
H60+ ja D50+ sarjoille. Eikös voittajalle kuulu 30 pojoa?
Odotin, että jotain muutosta sarjan sääntöihin tehtäisiin, pientä yritystä on, mutta edelleen näköjään nuoremmat sotkevat pistetaulukon. Nuoremmillehan on omatkin sarjansa...
SG kommentoi 14.10.2021, 19:48:56
Mahtava oli iltapuhde jälleen! Reitinvalintavälejä mukavasti ja lopussa sai vielä puristaa viimeiset mehut ylämäissä. Rasti koodilla 103 muodostui itselle kohtalokkaaksi, tarkka suunnistuksellinen piste. Kiitos järjestäjille ja ratamestarille torstai-illan nautinnosta!
Jari kommentoi 14.10.2021, 19:48:55
Jäämme innolla odottamaan mitä 2023 tuo tullessaan. Reittejä voi käydä latailemassa http://3drerun.worldofo.com/?id=-16883840&type=info
Aki kommentoi 14.10.2021, 18:56:14
Eikö tuohon ikään mennessä oo oppinut että nopeet syö? ja nuoria en kyllä löytäny listasta :) ei tämä oo niin totista, hauskaa oli varmasti silti.
Rami kommentoi 14.10.2021, 18:46:46
Ilmoitin kyllä, että kirmasin kisan ulkopuolella SG-radalla, ja minut voi tuloslistalla poistaa. Huonokuntoinen joutuu vähän säästelemään sunnuntaille, ja nyt sopi tuollainen iltalenkki. Pahoittelen aiheutunutta mielipahaa, ei ollut toki tarkoitus.
Hmmmm. kommentoi 14.10.2021, 18:39:37
Menikö tämä nyt ihan reilun pelin hengessä. Paras SuperGee sijoittuu sijalle 5 ja saa vitossijan pisteet, kun nuoret kollit nappaa tikkarin käsistä.
No kurkocupin henkeen tämä sopii.
Kannattaisiko supergee sarja lopettaa?

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.