PönttöKurko

Pönttövuoren Peikkojen vuotuisten yö-suunnistusmestaruuskilpailujen 1 osio järjestetään Leppälahden Pirttivuorella 28.10 klo 19- 

PöPe ovat lojaali seura ja haluaa antaa myös muille mahdollisuuden osallistua mestaruuskilpailujen 1 osioon PönttöKurkon merkeissä. Valitettavasti kakkos osio seuraavana päivänä vain PöPen jäsenille saunan ja Mallan legendaarisen kaalisopan merkeissä. Yhteistulokset sitten räknäillään maittavan jälkiruuan kera.

Alun perin Kurko oli tarkoitus kilvoitella oikeassa Pönttövuoressa ja toteuttaa jo tradionaalinen tunnelin läpijuoksu, mutta sen esti tunnelin sulku. Lähes satavuotta kesti kunnes ymmärrettiin tunneli sulkea, jonka kautta savolaiset olivat päässeet levittäytymään ympäri suomen niemen.

Edellisen kerran, kun rastilippuja kisamaastoon enemmin viriteltiin oli lähtöviivalla 4300 osanottajaa- siis FIN 5 ;llä vuonna 1992- tiettävästi sen koommin ei nyt Kurkossa käytettävässä maasto-osassa ole kisailtu.

Maastohan on tietysti kauttaaltaan lähes ainutlaatuisen nautinnollista Kurko maastoa- loppuun on saatu vielä kuntoa nostattava osio- ken onkaan ekana Kapakkavuoren huipulla?

Faktat.

Kisakeskus Pirttilahdentie 80 – tienvarsipysäköinti ( leveä tie )

Matkat, kartat ja lähdöt
Helppoelämä 2.0 km 1:5000, lähtö kisakeskuksesta, rasteilla heijastin
Kurkot 6,2 km 1:10000, lähtöön 500 m
Gupet  4,5 km 1:7500, lähtöön 500 m
Super Gupet 3,6 km 1: 7500 lähtöön 500 m

Yhteislähdöt, ensin Kurkot, sitten Gupet ja lopuksi Super G ( lähtövälit n. 1-2 min )

Kartat karttamuoveissa.

Tervetuloa Peikkojen kotitanhuville!


Näin hesari Fin 5;stä v 1992 (ote jutusta 16.7.1992)

Kekseliäisyyttä radoissa

Keski-Suomi tunnettiin vielä kymmenen vuotta sitten suunnistuksen takapajulana. Jyväskylän ympärillä oli erinomaisia maastoja, mutta tietotaito niiden hyödyntämiseen puuttui.

Tämänkertaisella Fin 5 -viikolla suunnistajat ovat päässeet nauttimaan Keski-Suomen miellyttävimmistä maastoista. Ratamestarit ovat käyttäneet parhaat maastonosat mestarillisesti hyväkseen. Lyhyisiin hyväkulkuisiin ja vaativiin ratoihin ovat olleet tyytyväisiä niin veteraanit kuin ulkomaiset huippunimetkin.

Fin 5 -viikko on tänä vuonna kerännyt poikkeuksellisen kovatasoisen huippusuunnistajajoukon. Lyhyet radat sopivat harjoitusohjelmaan huippukunnon virittäjänä ennen syksyn arvokisoja. Ruotsin mammuttimainen 20000 osanottajan O-ringen ei enää ole huipuille ainoa rastiviikko.


0 kommenttia.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.