TubiKurko köhitty
Tulokset, väliajat, livelox, kartat.
Peräti 118 pitkän suunnistuskauden runtelemaa kurko-veteraania uskaltautui varsin märkään mutta ah niin lumettomaan metsään kauden finaalin ennakkonäytöksessä. Kun endorfiinien huvikäyttäjät kurvasivat kilpailukeskukseen kiiltävillä autoillaan, niin piintyneimmät endorfiinin ammattikäyttäjät saapuivat paikalle pyöräillä.
Radat oli pyritty laatimaan vaikeiksi sillä tavoin kuin ne noin helpossa maastossa saa vaikeiksi. Lisähaastetta haettiin sijoittamalla maali turvallisuussyistä hivenen – mutta vain hievnen – eri paikkaan polulla kuin mihin se oli kartalla piirretty. Tämän ei ajateltu vaikuttavan loppukiriin yhtä epäsuotuisasti kuin kivinen ja liukas ja vaaralliseksi arvioitu polku. Tästä kommelluksesta huolimatta – ja vaikka asia unohtui mainita startissa – kaikki lopulta löysivät maaliin.
Ainakin yksi ratkaiseva ohitus pääsi tapahtumaan maalipukin siirron vuoksi ja tuomarineuvosto kokoontui yöksi selvittämään liveloxin, maalikameroiden ja väliaikojen avulla kuka kärsi hoitovirheestä ja kenellä tauti oli niin hankala, että tilannetta voitiin pitää tuberkuloosikurkon normaalina komplikaationa. Aamusta klo 05 savu tupsahti vatikaanin piipusta päätöksen merkkinä, ja nassikoissa päädyttiin jakamaan tasapisteet kahdelle parhaalle eli Nuutille ja Eemilille. Kaikki ammatikseen suunnistavat ja sillä itsensä, perheensä, sukunsa ja naapurinsakin kurkopalkinnoilla elättävät kurkot, kurkottaret ja veteraanit voivat kirjelmöidä mahdollisista pistemenetyksistä kurkoilun oikeusturvalautakuntaan.
Kurkoissa kärkeä hallitsi lähes lähdösta maaliin Akseli Virtanen ja kurkottarissa jouluglögit ja suklaat lähtivät Anniina Taipaleen matkaan. Gubbesarjan nopein oli lopussa reitinvalinnalla ja hyvällä jalalla pelin ratkaissut Timo Joensuu. Supergubeissa edes huono lopun reitinvalinta ei vienyt voittoa uskomatonta syyskuntoa hönkivältä Pekka Noposelta. Itkosen Raimo pihisi supergubbesarjan kakkoseksi ja helpossa elämässä (joka ei ehkä ollut aivan helpoimmasta päästä) maaliin selvisi 9 suunnistajaa, ja melkein kaikki löysivät melkein kaikki rastitkin.
Liveloxin perusteella suoraan oli yleensä nopein. Alla muutama poiminta:
Gubbe pitkä väli. Vasen kierto ei kannattanut, ei vaikka olisi Niemelän Hannu ja vasemman puoleinen hajonta.
Tässä – hivenen yllättäen – vasen, suora ja oikea yhtä nopeita.
Suora ja oikea nopeimmat. Vasen oli hitain, vaikka maali olisikin ollut tien poskessa. Pohjoinen kierto parilla rusetilla oli mielenkiintoinen valinta, mutta ei tuonut nopeinta väliaikaa tällä kertaa.
Superissa 4. rasti tuotti vaikeuksia.
Toni Saari yritti ohittaa kaikki oikealta, mutta +3 min.
4 kommenttia.
Kirjoita kommentti
Pakolliset kentät on merkitty *.