Pommiovuoren PummiKurko

Pummiovuoresta on luvassa GPS-seurantaa Kurkoissa! Linkki ilmestyy kurkosivuille klo 18:20.

Pommiovuorella on tänä vuonna pyöritty useampaankin otteeseen kisojen, kuntorastien ja harjoitusten tiimoilta, joten käydäänpä vielä kerran katsomassa miltä siellä näyttää pimeässä.

Maasto on pääsääntöisesti liiankin hyvää kurkomaastoa, kivikkoa ei juurikaan ole mutta kaatuneita puita voi matkalle osua kierreltäväksi.

Lähtölaukausta varten tilasimme tällä kertaa atomipommin Pohjois-Koreasta joka räjäytetään Pommiovuoren huipulla. Kannattanee odottaa paineaallon menemistä ohi ennen kuin alkaa ryntäilemään kohti K-pistettä. Jos posti onnistuu sössimään pommin toimituksen niin varasuunnitelmana on lähes yhtä upea käsiläpsy.

Ja hajontaa on tällä kertaa varmasti riittämiin – paitsi Helpolla elämällä joka pääsee hakemaan turvaa poluista ja hakkuuaukoista.

Ratamestariin iski viimeisen rastin kuusikossa säälin tunne kurkokansaa kohtaan, joten hän päätyi kylvämään ylenmäärin lippuja rastin ympäristöön.

Yhtä Kurkoradalle osuvaa tiheikköä oli valitettavasti harvennettu reilusti, mutta tuskinpa se menoa haittaa.

Paikoitukseen ajetaan puomin ohi kohti louhosta niin pitkälle että tulee auton perä vastaan ja parkkeerataan siististi siihen perään. Parkkipatekin hääräilee jossain apuna. Liikkukaahan tiellä varovasti, sillä siellä on suunnistajia mennessä, tullessa ja kesken tapahtumankin.

Matkat

Kurkot: 5,9 km 1:10 000
Gubet: 4,7 km 1:7 500 (kartankääntö)
SuperGubet: 3,9 km 1:7 500
HelppoElämä: ~ 1,6 km 1:5000 (radalla oma maalileimasin)

OMAT MUOVIT MUKAAN

Ilmoittautuminen sulkeutuu klo 18:05 ja lähtöön (50000 mm) ryhmittäydytään ohjatusti klo 18:15. Lähtö tapahtuu klo 18:25.

Opastus paikalle Ysitien lemmikin kohdalta


4 kommenttia.

Parkki Pate kommentoi 05.11.2025, 21:14:52
Juu A4 kartat kaikilla
Tuntematon kommentoi 05.11.2025, 20:12:59
Riittääkö a4 koon muovi?
Parkki Pate kommentoi 04.11.2025, 21:29:59
Jos vallan satamäärin innostutte tuota korean ihmettä katsomaan niin kimppakyydit suositeltavia. Kelihän näyttäisi kuulaalta niin siinä mielessä kukaan ei voine tekosyillä jättäytyä poiskaan illan näytöksestä.
Teemu kommentoi 03.11.2025, 21:39:13
Atomipommin valossa Hornetin ylilento kyllä kalpenee! Ei muuta ko hitsausmaski päähän niin ei silmät punoita illasta

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.