15.04.2022

Ratamestarien kuulumisia

Tasan kuukausi juhlapäivään ja ratojen ensimmäiset versiot ovat jo olleet jonkin aikaa valmiita. Ratamestarien puolesta lumi saisi siis jo sulaa maastosta, jotta pääsisimme tarkistamaan, onko kaikki niin kuin karttaan on viime kesänä piirretty. Joitakin uusia aitoja ja talven aikana eri muotoisiksi remontoituja tai purettuja rakennuksia on tullut vastaan, mutta ei mitään kovin dramaattista, joten loppuaika voidaan keskittyä ratojen viimeistelyyn ja pienten yksityiskohtien varmisteluun – ja niitähän kaupunkiympäristössä riittää.

Radoista ei toki voi ennen kisaa liiemmälti vinkkejä antaa, mutta tasapuolisuuden nimissä todettakoon, että viime vuoden Jyvässprintissä käyty SM-esikisa oli monessa suhteessa esikisan arvon ansaitseva. Reittihärveleitä kannattaa siis katsella ja miettiä, minkä tyylisistä radoista ratamestarit tunnetaan. Käsiala säilynee, vaikka maasto muuttuu. Ratamestariryhmässä on sopivasti ainakin kahta koulukuntaa, joten lopputulos voi joskus olla mielenkiintoinen soppa.

Aamun karsinta on pyritty pitämään aavistuksen helpompana kuin finaali ja turhia kommervenkkeja on vältelty. Viime vuosien karsintaratoihin verrattuna rimaa on kuitenkin hivenen nostettu taitovaatimusten osalta. Finaalissa radat ovat täysipainoisesti kaikkia osa-alueita jatkuvasti rassaavia, joten nyt viimeistään kannattaa ilmoittautua kevään sprinttikisoihin hakemaan sujuvuutta. Eikä haittaa, vaikka tossukin liikkuu.

Turhia kikkailuja tekoaitoineen on pyritty välttämään ja rastien sijoittelussa kantavana ajatuksena ei ole ollut rastien piilottaminen väärälle puolelle aitaa. Uskomme, että haastetta riittää näillä radoilla ilman erikoisuuksia ja övereitä.

Tiedossa on hyvät ja vaativat kisat, joissa parhaat mitä todennäköisimmin taaskin voittavat. Laittakaapa ilmoittautumiset Irmaan ja lähtekää lenkille!

Pääsiäisterveisin Kimmo, Jake ja Teemu