Valvojien lausunto

Vuoden 2022 SM-Sprinttisuunnistus suunnistetaan lajiin erinomaisesti sopivalla alueella Jyväskylän ytimessä. Sama ratamestariryhmä on vastannut Jyvässprintistä jo vuodesta 2017 projektin siirryttyä vähitellen Jyväskylän lähiöistä kohti keskustaa ja huipentuen nyt SM-sprinttiin. Valvojina pääsimme projektiin mukaan vuotta ennen tätä huipentumaa ja onneksemme olemme saaneet keskittyä suurien asioiden varmistamiseen ratamestarinryhmän keskittyessä pieniin yksityiskohtiin varmasti riittävällä tarkkuudella.
 
Alueen keskeisestä sijainnista johtuen ratamestarityöhön ovat viime metreille asti tuoneet lisähaastetta yksittäiset saneeraus-, rakennus- ja purkukohteet sekä katualueiden rakennustyöt kilpailualueella. Kartantekijä Tommi Hakuli onkin tehnyt erinomaisen työn alueen kuvaamisessa ja kartan lukuisissa päivityksissä kilpailun kynnykselle asti. Kartta on kuvaukseltaan tarkka sekä tasalaatuinen, mutta koejuoksujen perusteella luettava myös kilpailuvauhdissa ja 1:4000 mittakaavassa. Oman mausteensa ratojen viimeistelytyöhön toi myöhäinen kevät ja paksu lumipeite jonka alta viimeiset paikat ovat vasta paljastumassa tätä kirjoittaessa. Kilpailuun lumi ei tule kuitenkaan enää vaikuttamaan.
 
Ratamestariryhmä on käynyt läpi toistasataa lupahakemusta taloyhtiöiden kanssa ja onnistunut työssään erinomaisesti niin, että kilpailukäytössä on valtaosa alueen kiinteistöjen maista ja tonttimaalla merkittyä aluetta kartalla on huomattavan vähän. Karsinta- ja finaalikilpailut suunnistetaan valtaosin toisistaan erillisillä alueilla. Molemmissa kilpailuissa kilpailualueella on teitä, jotka on merkitty kilpailukarttaan kielletyksi alueeksi ja joiden ylitys tapahtuu vain sallituiksi merkityistä ylitys- / alituskohdista. Kilpailualueella on lukuisten sunnuntaisin suoritettujen katselmusten aikana ollut keskeiseen sijaintiin nähden vain vähäistä autoliikennettä ja -pysäköintiä. 
Radat ovat tekijöidensä näköisiä jota valitut kilpailualueet rakennettuine haasteineen tukevat. Karsinnassa on tarjolla sekä erittäin tarkkaa suunnistusta että suoraviivaisempiakin fyysisiä tehtäviä. Karsintaradat ovat pituudeltaan sääntömääräisten alarajoilla, joten pienetkin virheet ratkaisevat tässä kilpailussa. Finaalissa pitää hoksottimien olla hereillä heti lähtökiihdytyksestä radan vaatiessa sekä reitinvalintakykyä että tarkkaa kartanlukua loppuun asti. Kotiläksyinä kehoitan vielä tutustumaan viime vuosien Jyvässprinttien ratamestarityöhön ja tälle kaudelle päivitetyistä kuvaussymboleista 2-tasoisen alikulun karttakuvaukseen.
 
Kilpailualueen keskeisestä sijainnista johtuen muistutamme osallistujia ja muuta seuraväkeä edelleen että kaikki liikkuminen kilpailualueella kilpailuviikolla ja kilpailupäivinä on kiellettyä tasapuolisen kilpailun takaamiseksi. Kilpailukeskukseen siis saavutaan vain järjestäjän ohjeistaman opastuspisteen kautta jalkaisin ja majoitukseen sekä pysäköintiin liikkuminen tapahtuu muita reittejä kuin kilpailualueen läpi. Kilpailun aikana kilpailualueella saa olla vain oman suorituksen aikana ja yleisö seuraa kilpailua kilpailukeskuksesta käsin. Erityisesti finaalissa suunnistetaan niin että radoille ja osalle rasteista on mahdollisesti näkyvyys myös kilpailukeskuksesta.

Ratavalvoja Vesa Taanila, Nouski
Kilpailun valvoja Petri Annila, KooVee