Tervetuloa liikuntapääkaupunki Jyväskylään!
Arvoisat sprinttisuunnistuksen SM-kilpailujen osallistujat! Lämpimästi tervetuloa liikuntapääkaupunki Jyväskylään. Uskon, että sää suosii kisoja ja vauhti tulee olemaan kohdallaan.
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi alkuvuonna 2022 uuden kaupunkistrategian, jossa Jyväskylä ilmaisee vahvan tahtotilansa olla Suomen liikuntapääkaupunki. Se tarkoittaa sitä, että teemme määrätietoista työtä tarjotaksemme parasta osaamista ja parhaita olosuhteita asukkaidemme liikkumiselle.
Jyväskylässä tehdään laaja-alaista kehittämistyötä, jotta jokaisella meistä on mahdollisuus harrastaa liikuntaa lähiympäristössämme. Harjoittelun ja harrastamisen olosuhteita kehitetään pitkäjänteisesti, jotta voimme tarjota Suomen parhaat olosuhteet liikkumiselle. Jyväskylään suunnitteilla oleva Hippoksen alue tulee olemaan tulevaisuudessa Pohjoismaiden vetovoimaisimman liikunnan sekä hyvinvoinnin osaamiskeskittymä.
Teemme myös töitä sen eteen, että olemme kiinnostava hyvinvointimatkailun ja erityisesti liikuntatapahtumien kaupunki. Siten meille on kunnia, että te sprinttisuunnistajat kokoonnutte SM-kilpailuihin vireän kaupunkikeskustamme tuntumaan. On hienoa, että saamme nauttia huippu-urheilusta ja kokea kisahuumaa poikkeuksellisen korona-ajanjakson jälkeen.
Jyväskylä on vuodesta toiseen suosittu muuttokohde ja erinomainen kasvualusta huippu-urheilulle. Jyväskylä on yksi Suomen suosituimmista yliopisto- ja koulutuskaupungeista, joka tarjoaa opiskeluvaihtoehtoja lukuisilla eri tieteenaloilla. Opiskelijoita on kaupungissamme noin 40 000 eli lähes joka kolmas meistä on opiskelija. Nuorekkuus näkyy vireässä kaupunkikuvassamme. Liikuntapääkaupunkina ja opiskelijakaupunkina tarjoamme mahdollisuuden yhdistää opinnot, huippu-urheilun ja harjoittelun kompaktissa kaupungissamme.
Toivotan teille kaikille kilpailijoille, huoltajille ja huippu-urheilussa mukana oleville jännittäviä kisoja. Nauttikaa keväisestä Jyväskylästä ja poiketkaa toistekin liikuntapääkaupunkiin!
Timo Koivisto
Jyväskylän kaupunginjohtaja