Talkoolaisohjeet

Hienoa, että olet mukana järjestämässä yhtä Jyväskylän kesän suurimmista urheilutapahtumista! Yhteensä meitä talkoolaisia on noin 150, joista osa on suunnitellut ja valmistellut kisaa etukäteen, osa on mukana varsinaisena kilpailupäivänä 15.5. ja osa puuhailee tovin vielä kisojen jälkeenkin. Seuraavassa ohjeita, jotka meidän kaikkien talkoolaisten on hyvä tietää:

  1. Saat toimitsijakortin, jolla saat nauttia talkookahvion antimista ja käydä syömässä kisaravintolassa. Vastuualueesi vetäjä jakaa kortit tai tiedottaa niiden jakamisesta.
  2. Toimitsijakorttia näyttämällä saat kisapäivän aikana kisaravintolasta lämpimän ruoan ja talkookahviosta kahvia, leipää ja pullaa. Lämmintä ruokaa on saatavilla myös vegaanisena ja gluteenittomana. Talkookahvion leivät kootaan paikan päällä, joten täytteitä valitsemalla saa pyydettyä itselleen sopivan (myös gluteenitonta leipää ja pullaa on tarjolla). Omien lisäeväiden mukaan ottaminen on toki sallittua. 
  3. Mikäli mahdollista, pukeudu Suunta Jyväskylän hienoihin väreihin, jotta kilpailijat tunnistavat meidät talkoolaisiksi. Rata- ja rastivalvojat sekä liikenteenohjaajat laittavat lisäksi keltaiset huomioliivit. Seuralla on lainattavaksi rajallinen määrä huomioliivejä, mutta suosittelemme käyttämään omaa, mikäli sellainen löytyy.
  4. Talkoolaisille on varattu parkkitilaa osoitteesta Rajakatu 35. Huom! Mikäli toimit kaksoisroolissa (esim. kilpailija/huoltaja+talkoolainen), et voi hyödyntää talkooparkkia, sillä se sijaitsee kilpailualueella.
  5. Talkoolaiset ovat valmiiksi vakuutettuina Suunnistusliiton Tuplaturva-vakuutuksella. Lisätietoa vakuutuksesta.
  6. Onnettomuus- ja sairaustapauksessa ota ensimmäisenä yhteyttä kilpailun ensiapuun, puh. 040 5144783. Tallenna numero puhelimeesi.
  7. Oman vastuualueesi asioissa käänny tarvittaessa alueesi vastaavan puoleen. Yleisistä talkooasioista vastaa Mervi Mikkonen, p. 050 5630225.
  8. Tutustu jatkuvasti päivittyviin kilpailusivuihin, niin tiedät, mitä on tulossa. Kilpailu ovat monelle kilpasuunnistajalle yksi kauden päätavoitteista. Me olemme mahdollistamassa heille Suomen mestaruudesta kilpailemisen Jyväskylän ytimessä!