SM-kisat koronamausteella: ratamestarien mietteitä ja analyysiä
Keskimatkan SM-kisoja lähdettiin tekemään varsin kokeneella porukalla, takana mm. Muuratsalon SM 2014 (ja riittävästi aikaa siitä…) sekä usean vuoden ajan ”SM-formaatilla” pyöritettyjä kahden keskimatkan kansallisia kilpailuja. Tähän viime vuosina ratasuunnittelusta vastannutta ratamestarikaksikkoa Itkonen-Klemettinen vahvistettiin mm. Jyväsprinttiä viime vuosina ratamestaroineella Teemu Katajistolla. Työnjako trion kesken sovittiin siten, että Klemettinen vastasi karsintaradoista, Katajisto R2:n finaaliradoista ja Itkonen R1:n finaaliradoista. Näin saatiin veteraanien ratoihinkin täysipainoinen panostus.
Alkuperäinen maastonkäytön suunnitelma oli juoksuttaa finaalit Paljakon alueella ja karsinta Varpusenniemellä, mutta pian havaittiin Paljakon pohjoispuolella karsintamaastoksi oivallisesti sopiva Vähä-Veijon alue. Tämä olisi vaatinut kilpailukeskuksen sijoittamisen Paljakon pohjoispuolelle. Ainoat tarkoitukseen sopivat alueet olisivat olleet pohjoisreunan pellot, mutta peltojen vuokraoikeuden haltija ei tähän antanut lupaa. Näin palattiin takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan ja Vähä-Veijon alue hyödynnettiin harjoitusmaastona.
Kisat piti alkuperäisen aikataulun mukaan järjestää keväällä toukokuun lopulla. Koronapandemian myötä ajankohta muuttui loppukesälle. Kasvillisuuden lisääntyminen ja maaston heinittyminen aiheutti osalla kilpailualuetta kulkukelpoisuuden heikkenemistä ja juoksuvauhdin hidastumista. Vaikutus oli suurin karsintamaastossa ja finaaliratojen loppuosissa lähempänä kilpailukeskusta. Ratasuunnittelun kannalta tämä merkitsi ratojen lyhentämistä ja etämaalin käytön laajentamista.
Viimeinen koronan aiheuttama muutos oli kilpailun järjestäminen kaksipäiväisenä, millä vähennettiin kontakteja ja kilpailijoiden viipymää kilpailukeskuksessa. Aikataulullisesti järkevintä oli juoksuttaa R1 aamupäivällä ja R2 iltapäivällä. Alunperin B-finaalit piti juoksuttaa A-finaalien jälkeen mutta uusi aikataulu ei enää antanut tälle mahdollisuutta. Niinpä R2:n B-finaaliradat tehtiin vielä kerran uudelleen ja sijoitettiin lähtemään samaan aikaan A-finaalien kanssa R1:n aamupäivällä käyttämästä lähdöstä.
R1-finaalit
Ratasuunnittelun lähtökohtana Paljakon maasto tarjosi eri suuntiin kallistelevaa, jyrkkyydeltään vaihtelevaa rinnettä ja reitinvalintaelementteinä jyrkänteisen lakialueen sekä muutamia tieuria lähinnä maaston eteläosissa. Lakialueen ylittävää rastiväliä tarjottiinkin niille sarjoille, joilla tavoiteajan/kilpailumatkan pituus sen salli, ja se sääteli pitkälti muuta ratasuunnittelua. Suppeahkon kilpailualueen vuoksi pisimmille radoille otettiin käyttöön kartanvaihto, jolloin parhaita alueita voitiin paremmin hyödyntää ristiratoina. Seuraavassa muutamia huomioita suunnitelmista ja kilpailun kulusta.
D21
Vanha suunnistusviisaus sanoo, että ykkösrasti on kisan tärkein rasti. Pidin naisten ykkösrastia vaativana, mutta en uskonut sen osoittautuvan niin hankalaksi kuin kisassa lopulta kävi. Aluksi piti nousta hieman ja kiertää hidastavaa maapohjaa vasemmalta, ja sen jälkeen jatkaa tasossa. Moni finalisteista kuitenkin jatkoi loivan rinteen kiipeämistä ja ajautui suunnassa sivuun ylärinteeseen, osa melko kauaksikin. Ehkä maastotyypin vaihtuminen melko radikaalisti karsinnasta finaaliin vaikutti, eikä oltu ihan valmiita uudentyyppisiin suunnistushaasteisiin. Tai sitten oltiin vähän ylilatautuneita SM-kisojen valuttua näinkin myöhälle syyskesälle.
Ensimmäinen reitinvalintaväli oli 3-4, jossa vaihtoehtoina olivat jyrkkäpiirteisen mäkialueen kiertäminen joko vasemmalta kalliopohjia pitkin tai oikealta hieman pitempää reittiä tieuraa hyödyntäen. Arvioimme koejuoksujen perusteella vasemman kierron hyvin toteutettuna olevan hieman tiekiertoa nopeamman. Näin myös kisassa näytti olevan, vaikka valtaosa naisista valitsi tiekierron. Nopeimmat olivat vasemmalta kiertäneet Kaskinen ja Klemettinen, oikelta kiertänyt Harju hävisi Kaskiselle puoli minuuttia ja Teinikin 21 sek.
Lopullisesti mitalien värit ratkaistiin pitemmillä reitinvalintaväleillä 12-13 ja 13-14. 12-13-välillä oli valittavissa laskeutuminen alas tieuraa pitkin ja nousu rastille jyrkkää rinnettä ylös tai meno suoraan mäkien yli rastille. Suora reitti oli nopeampi, sillä ei juuri nousua tullut ja ajouriakin löytyi tossun alle. Kärkinaisista Teini ja Klemettinen valitsivat tiekierron, muut tulivat suoraan. Teini käytännössä menetti voittotaistelun Harjulle häviten rastivälillä 19 sek.
13-14-välillä tarjottiin taas tiekiertoa oikealta. Vaihtoehtona oli meno suoraan melko huonopohjaista ja heinäistä loivaa rinnettä. Tällä kertaa tiekierto kannatti, mutta kärkinaisista vain Harju ja Teini ottivat sen.
H21
Miesten sarjassa rata noudatteli samoja periaatteita kuin naisillakin. Kokonaisuutena miehet tuntuivat hallitsevan kalliorinteet vähän naisia paremmin, vaikka ensimmäisillä rasteilla virheitä tehtiin miesten puolellakin. Suosikeista Topi Syrjäläinen teki minuutin virheen ykköselle ja Elias Kuukka puolen minuutin kakkoselle. Paljakon ylittävä rastiväli 4-5 lähti ja saapui eri rasteille kuin naisilla, mutta edelleen vasen kierto oli hyvin toteutettuna aavistuksen nopeampi. Miehet valitsivat sitä selvästi enemmän kuin naiset, kärkimiehistä mm. Kirmula, Elias Kuukka ja Ikonen. Sild tosin hävisi tiekierrolla välin nopeimmalle, Kirmulalle, vain 6 sek.
Paljakosta tultiin pois hieman pitemmällä välillä (16-17) kuin naisilla, ja nyt tiekierto arvioitiin nopeammaksi. Kirmula ja Topi Syrjäläinen tykittivät kuitenkin välin pohjat suoraan, eikä valinnoissa näyttänyt olevan kovin merkittävää eroa.
Myös 17-18 -välillä tarjottiin tiekiertoa, mutta valtaosa miehistä valitsi suoran reitin. Nopeimmat ajat juostiin kuitenkin tien kautta Sildin ja Niemen toimesta, Kirmula hävisi suoralla linjalla muutaman sekunnin.
Kirmula hallitsi Päijänteen rantakalliot melkoisen suvereenisti. Hän jäi rastiväliajoissa top-3:n ulkopuolelle vain viidellä välillä 21:stä, ja niissäkin vain muutamilla sekunneilla.
Kisan siirryttyä loppukesälle etämaali otettiin käyttöön myös R1:n osalta sarjoilla H/D 15-16. Näin vältyttiin siltä, että ratojen loppuosan suunnistuksellisesti ja maastopohjaltaan heikommat alueet olisivat vieneet lyhyemmillä radoilla turhan suuren osan keskimatkan kisan kokonaisuudesta.
Summa summarum, ratamestarin ajatukset tuntuivat toteutuvan kisassa melko hyvin. Pituudeltaan radat liikkuivat ohjeaikojen alarajoilla. Miesten kisan osalta se oli odotettua, suunnittelun loppuvaiheissa koetettiin rataa hieman pidentää, mutta suppeahkolla maastoalueella kaikki yritykset tuntuivat heikentävän rataa laadullisesti. Naisten vauhti hieman yllätti, odotettiin pari minuuttia hitaampia kärkiaikoja. Ratojen pituuksien arviointi oli hieman haastavaa, koejuoksuja saatiin tehtyä turhan vähän ja keväisemmissä olosuhteissa, kuten kisa oli alun perin tarkoitus järjestääkin. Loppukesän kasvillisuuden hidastavaa vaikutusta aavistuksen yliarvioitiin. Toisaalta kilpailijoiden menoa vauhdittivat lähes optimaaliset olosuhteet, takana oli pitkä kuiva kausi eikä kallioilla jäkälän alla vielä pari viikkoa ennen kisoja vallinnut kosteus ja liukkaus juuri enää haitannut. Paljakon korkeimmalle alueelle vietiin vain H21 ja D21 A-finaalien radat osin siitä syystä, että sinne tuli kisojen valmistelun aikana rauhoitusalue, jonka rauhoitussäädöksistä saatiin poiketa ELY-keskuksen luvalla tämän kisan osalta. Näin säästettiin jäkäliköitä, ja jälkikatselmuksen pohjalta siinä onnistuttiin hyvin.
Ajankohdan muuttumisessa näin ratamestaria eniten kirpaisi pääsarjoille alkuperäisissä suunnitelmissa kaavaillun ”tanskalaistyyppisen” loppulenkin ja kilpailukeskuksen läpijuoksun pois jättäminen. Se olisi tuonut kisan loppuun muuhun rataan verrattuna hyvin erityyppistä suunnistusta ja rytmiä. Loppukesän olosuhteissa alue olisi ollut paikoin lähes läpitunkematon ja hyvin epätasapuolinen alkupään lähtijöille. Toki nyt jäi varsinainen yleisökin pois, kun kisaa ei pystytty tapahtumamuotoisena järjestämään, eikä läpijuoksullekaan ollut samanlaista tarvetta.
R2-finaalit
R2-finaaleissa pyrittiin tarjoamaan kaikille sarjoille radat, joilla taidollinen vaatimustaso oli yhtä korkea sarjasta riippumatta fyysisen vaatimustason kuitenkin laskiessa kohti vanhimpia ikäsarjoja. Lyhimpiä ratoja juoksutettiinkin pääasiassa Paljakon länsirinteessä, jolloin noususummat pysyivät maltillisina. Kilpailun siirryttyä myöhäiskesään ratoja jouduttiin lyhentämään jonkin verran. Tämän seurauksena suurin osa lyhimmistä radoista siirrettiin juoksemaan etämaaliin, jotta Paljakon haastavimmat ja hyväkulkuisimmat osat saataisiin hyödynnettyä täysimääräisesti myös lyhyimmillä radoilla. Vain noin puolet radoista juostiin lopulta kilpailukeskuksessa sijaitsevaan maaliin.
Ennen kilpailua pienenä huolenaiheena oli maaston urautuminen erityisesti käytetyimmillä rastiväleillä R2:n A-finaalien loppua kohti. Jälkikatselmuksen perusteella uria ei kuitenkaan juurikaan ollut kuin rastien välittömässä läheisyydessä. Ratoja pyrittiinkin hajauttamaan tehokkaasti eri rastiväleille myös suhteessa R1:n ratoihin, jolla urautumista saatiin ehkäistyä tehokkaasti.
Yleisesti ottaen ratasuunnittelun lähtökohtana oli lyhyet ja haastavat ykkösvälit Paljakon länsirinteessä sekä Paljakon huipun ylittävät reitinvalintavälit. Väliaikojen perusteella monen kilpailu kaatuikin jo ykkösrastille. Paljakon huipun ylittävillä rastiväleillä ratkaisevaksi ei niinkään ajateltu sitä, minkä reitin valitsee vaan sitä, miten hyvin pystyy valitsemansa reitin toteuttamaan. Koejuoksuissa hyvin toteutettujen reitinvalintojen erot jäivät alle puoleen minuuttiin. Etämaaliin juosseilla lyhyimmillä radoilla huipun kiertoa ei käytetty vaan reitinvalintaelementtejä pyrittiin rakentamaan hyödyntämällä muita maaston elementtejä.
Loppujen lopuksi myös R2-finaaleissa osuttiin muutamaa sarjaa lukuunottamatta hyvin ohjeaikoihin. Pääasiassa ajoissa liikuttiin ohjeaikojen alarajoilla, joten maaston hidastumista hieman yliarvioitiin. Toisaalta myös viikonlopulle osunut sää oli lähes paras mahdollinen loppuhetken sateesta huolimatta. Kokonaisuutena ratasuunnittelussa onnistuttiinkin varsin hyvin.
Lopuksi
Olosuhteiden pakottamaa kisan jakamista kahdelle päivälle ei nähty kaikilta osin negatiivisena asiana. Muutamien pääsarjalaisten mielestä tämä oli hyväkin parannus normaaliin formaattiin. Tämä mahdollistaisi karsinnan ohjeaikojen pidentämisen, joka taas helpottaisi ratojen tekemistä myös nuorimpiin ja vanhimpiin sarjoihin.
Nyt Paljakko hiljenee, ratamestarit kiittävät maanomistajia, kilpailijoita ja Suunta Jyväskylän talkooväkeä. Tervetuloa taas mittelemään Suomen mestaruuksista Jyväskylään 2022, tällä kertaa kaupunkiympäristöön SM-sprinttiin! Ja onhan tässä välissä toki muutakin tarjolla, maastokansallista ja Jyvässprinttiä ensi kesänä SM-esikisana. Ja tietysti jo loppusyksystä KurkoCupia, tuota kaikkien yösuunnistussarjojen kruunattua kuningasta...