Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
31.12.2019

Suunta Jyväskylä innolla uudelle vuosikymmenelle

Suunta Jyväskylän vuosi 2020 alkaa SM-kisavalmistelujen tohinassa. Keskimatkan SM-kisat kilpaillaan 23.5. Korpilahden Paljakossa Päijänteen itäpuolella. Kilpailuihin odotetaan yli 2000 osallistujaa, ja talkoisiin tarvitaan arviolta lähemmäs 200 henkilöä. Talkoohommien ohessa pääsee kokemaan suuren kilpailun tunnelmaa ja nauttimaan talkoolounaasta ja -kahveista kisapäivän aikana. Talkoolaiset saavat halutessaan omaksi myös seurapainatuksella olevan huomioliivin tai vaihtoehtoisesti 20 euron omavastuuta vastaan seuran väreissä olevan seuraliivin. Kaikki lopputalven ja kesän suunnistusvaatteet tilataan samalla kertaa 5.2. mennessä, joten kannattaa liittyä iloiseen seurajoukkoomme ja tilata toimivat ja tyylikkäät suunnistusvaatteet tulevia kuntosuunnistuksia, treenejä ja kisoja varten. Muut seuravaatteet ovat kaikille seuramme jäsenille samanhintaisia, mutta SM-kisatalkoilijat saavat seuraliivin alle puoleen hintaan normaalista seurahinnasta. Seuravaatteiden kuvasto, sovitusajat ja -paikat sekä jäsenedut ovat nähtävillä seuramme nettisivulla.

Vuosikymmenen vaihtuessa seuramme johtokunnassa tulee muutoksia. Kiitämme Suunta Jyväskylän luotsaamisesta puheenjohtaja Matti Alosta, joka siirtyy kohti uusia haasteita. Syyskokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi, seuramme kartalle peukkua pitämään, valittiin seuratyössä jo monelta alueelta kokemusta kerännyt Ulla Klemettinen. Ullan johdolla seuramme jatkaa kaikkien suunnistuksesta kiinnostuneiden tutustuttamista lajiin niin kuntorasteilla kuin suunnistuskouluissakin. Seuran nuorisotoiminnasta vetovastuun ottaa Satu Hietala yhdessä mahtavan ohjaajaporukan kanssa. Seuran tavoitteena on mahdollistaa suunnistuksen harrastaminen eri tasoilla sekä tarjota kilpailukykyiset kehittymismahdollisuudet myös kansallista ja kansainvälistä huippua tavoitteleville urheilijoille.

Näille tavoitteille luotiin pohjaa viime vuonnakin, joka oli toiminnallisesti jälleen kerran vilkas ja monipuolinen: Kuntorasteilla ja suunnistuskouluissa rikottiin osanottoennätyksiä, tarjottiin elämyksiä ja liikutettiin suunnistuksen ystäviä vauvasta vaariin. Kilpailu- ja valmennustoiminnassa treenattiin tavoitteellisesti ja kerättiin menestystä niin maastosuunnistuksessa, sprinteissä, hiihtosuunnistuksessa kuin pyöräsuunnistuksessakin. Suunta Jyväskylä järjesti tuttuun tapaan kansalliset maastosuunnistuskisat, tällä kertaa Keljonkankaalla, ja Jyvässprinttiä kirmailtiin alkusyksystä Huhtasuolla. Kaiken kaikkiaan Suunta Jyväskylä järjesti vuonna 2019 lähes 200 erilaista kilpailu-, harjoitus-, leiri- ja kuntoilutapahtumaa. Tätä taustaa vasten on hyvä ponnistaa uuteen.

Tulevan vuoden suunnistuskujeista ilmoittelemme seuramme nettisivujen tapahtumakalenterissa, sähköpostilistalla ja somessa. Nettisivuilla onkin jo auki ilmoittautumiset lasten- ja nuorten suunnistuskouluun ja Leimaus-leirille. Ja kun vuosikymmentä katsotaan eteenpäin, mieluisia haasteita riittää myös jatkossa. Joulun alla saimme tietää, että Suunnistusliitto myönsi meille hakemamme järjestelyoikeudet SM-sprinttisuunnistukseen vuodelle 2022. Näin tuomme suunnistuksen ryminällä myös Jyväskylän kaupunkiympäristöön.

Suunta Jyväskylä toivottaa elämyksellistä ja rastirikasta uutta vuotta kaikille suunnistuksen ystäville!