Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta

Alustava kilpailuohje

Lopullinen kilpailuohje nähtävillä kilpailukeskuksessa

Pyöräsuunnistuksen MM-katsastukset, avoin kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu, Keski-Suomen am-kilpailu Jyväskylässä 26. ja 27.6.2015

TOIMIHENKILÖT

Kilpailunjohtaja: Jouni Sipiläinen
Ratamestarit: Vesa Klemettinen ja Raimo Itkonen
Valvoja: Tuomo Marttinen IPR
Tiedottaja: Tapani Huovila
Tuomarineuvosto: xxx, xxx, xxx

KILPAILUSSA NOUDATETAAN SSL:N LAJISÄÄNTÖJÄ JA JÄRJESTÄJIEN ANTAMIA OHJEITA. OIKOMINEN ON SALLITTU

KILPAILUMAASTO JA AJOURAT

Kilpailukeskuksena on Killerin liikuntakeskus, jossa ovat kaikki kilpailun toiminnot samassa kiinteistössä.

Kilpailumaasto on Jyväskylän kaupungin välittömässä läheisyydessä oleva Laajavuoren ulkoilualue. Osalle radoista osuu myös pyöräteitä ja katuja, joten tarkkana liikennesääntöjen kanssa! Muutenkin muistakaa oikeanpuoleinen liikenne poluilla, sillä vastakkain ajelulta ei voi välttyä kummassakaan kisassa. Alueella on myös pari suota, joiden poikki kulkee pitkospuut. Pitkospuut on merkitty karttaan pitkospuiden merkillä.

Lienee sanomattakin selvää, että tonttialueet, pistepellot ja karttaan kielletyksi alueeksi merkityt alueet ovat ihan oikeasti kiellettyjä. Katuja toki saa ajella, jos reittinsä niin valitsee. Yleiset tiet (Ruokkeentie, Laajavuorentie) ovat kiellettyjä, mutta niiden vierellä kulkevaa pyörätietä saa käyttää. Teiden alitukset/ylitykset vain merkityistä kohdista!

Kaupungin läheisyys tuo maastoon paljon myös muita liikkujia, joten ota myös heidät huomioon kun teet kilpailusuoritustasi. Etenkin hevosilla ”hevostiellä” liikkuvien ja frisbeegolfaajien kanssa tarkkana. Laajavuoren/Laajarin alue ja ympäristö, sekä Killerin ravirata- ja tallialue on merkattu kokonaan kielletyksi alueeksi samanaikaisten, paljon ihmisiä liikuttavien tapahtumien vuoksi!

Ja vielä muistutus: Noudata liikennesääntöjä ja varovaisuutta!

KARTTA

Molempina päivinä kaikissa sarjoissa on käytössä pyöräsuunnistuksen tulostekartta. Käyräväli on 5 m, kartan koko keskimatkalla n. 30x29 cm ja pitkällä matkalla 26x29 cm, maastotyöt ja (neliportainen) ajokelpoisuusluokittelu 5-6/2015. Mittakaava on keskimatkalla 1:10000 ja pitkällä matkalla 1:15000 Rastitunnukset on painettu karttaan rastinumeroiden yhteyteen. Kilpailukarttoja ei kerätä maalissa, joten muistakaa reilu peli!

Kartanvaihto

Kartanvaihto perjantaina H21A sarjassa ja lauantaina sarjoissa H21, D21, H20, H18, H35, H40 ja H45. Molemmat kartat saa samalla kertaa lähdössä ja ne on kiinnitetty yhteen.

RATOJEN PITUUDET (lyhintä ajokelpoista reittiä)

sarjaratapituusrasteja
  Pe La Pe La
H21 15 31 20 23
H35 9,5 24 11 18
H40 9,5 24 11 18
H45 9,5 24 11 18
H50 8,5 21 10 13
H55 8,5 21 10 13
H60 7 14 10 9
H65 7 14 10 9
H70 6,5 12 9 9
H75 5 8 7 8
H20 10 25 12 19
H18 9,5 24 11 18
H16 7,5 19 11 15
H14 6,5 8,5 7 8
H12 5 8 8 8
D21 10 25 12 19
D35 5,5 14 7 12
D40 5,5 14 7 12
D45 5,5 14 7 12
D50 5,5 7,5 7 6
D55 5,5 7,5 7 6
D60 5,5 7,5 7 6
D65 5,5 7,5 7 6
D20 7,5 19 11 15
D18 6,5 12 9 9
D16 6,5 12 9 9
D14 5 8 8 8
D12 5 8 8 8

VIITOITUKSET JA NIIDEN VÄRIT

Tulostaululla on kartta, johon on merkitty kilpailun tärkeimmät toiminnot. Lähtöön on viitoitus sinisellä nauhalla.

Lähtöpaikalta K-pisteelle on viitoitus keltaisella nauhalla, viimeiseltä rastilta maaliin viitoituksena mainosbanderollit.

WC:t, PUKEUTUMINEN JA PESU

Wc:t, pukeutuminen ja pesu ovat kilpailukeskuksessa, myös pyörien pesu.

RASTIT JA LEIMAUS

Rastit on sijoitettu ajouran viereen, leimasin on pystyssä joko kasvavassa puussa tai puisessa tolpassa kilpailukeskuksessa olevan mallirastin mukaisesti. Lauantaina on pidemmillä radoilla/sarjoilla juomapaikka, jossa on tarjolla vettä. Juomapaikka on merkitty karttaan mukisymbolilla.

KILPAILUNUMEROT

Kilpailunumerot, kiinnitysnaru ja emit-tarkistusliuskat ovat info-pisteessä. Lisää kynällä emit-tarkistusliuskan taakse kilpailunumerosi. Myös vuokra-emitit infosta. Tarkasta emit-numerosi lähtöluettelosta, väärällä kortilla ei maastoon pääse! Kilpailunumerot kerätään pois maalin jälkeen lauantaina. Jos osallistut vain perjantain kilpailuun, jätä numero jo perjantaina maalissa.

LÄHDÖT JA VARUSTEIDEN TARKASTUS

Lähtöön on matkaa perjantaina 2,5 km ja lauantaina 1,5 km. Viitoitus sinisellä nauhalla. Kilpailijan on varmistettava emit-korttinsa toimivuus, maastoon päästetään vain toimivalla, lähtöluetteloon merkityllä kortilla! Emit kortin muutokset kisapaikalla infoon tai etukäteen lauri.pohjola(ät)iki.fi. K-pisteelle johtaa keltainen muovinauha. Ensimmäiset lähdöt perjantaina klo 18.00 ja lauantaina klo 11.00. Lähtöön kutsutaan 4 min ennen lähtöä. Samalla tarkastetaan pyörä ja varusteet (pyöräilykypärän käyttö on pakollinen kaikissa sarjoissa), sekä nollataan emit-kortti. Kilpailija saa ottaa kartat minuutti ennen lähtöä.

KIELLETYT ALUEET

Karttaan kielletyksi merkityt alueet ja tiet, sekä tontit ja viljellyt alueet ovat oikeasti kiellettyjä!

Pyörien testaus ja verryttelyajo on sallittu vain kilpailukeskukseen johtavilla kaduilla ja teillä! Eli maastoon ei saa mennä ennen kilpailusuoritusta. Perjantain lähtöön on 2,5 km, lauantaina 1,5 km sekä polkua, että tietä. Merkityltä uralta tai viitoitukselta ei saa poistua.

MAALI

Kaikissa sarjoissa on sama maali, jossa on maalileimasin. Maalileimasimelta kilpailija jatkaa leimantarkistukseen, jossa emit-kortti luetaan.

Keskeyttäneet tulevat leimantarkistuksen kautta maastosta pois ja ilmoittavat keskeyttämisestään toimitsijoille. Itkumuuri sijaitsee kilpailukeskuksessa leimantarkistuksen yhteydessä.

ENSIAPU

Ensiapupiste on kilpailukeskuksessa.

PALKINNOT

Sarjoissa H/D21 ja H/D20 palkinnot jaetaan kolmella parhaalle erikseen ilmoitettavana ajankohtana yhteistuloksen perusteella. Muiden sarjojen H12-H75, D12-D65 sekä H21AL ja D21AL voittajat voivat hakea palkinnon infosta sarjan valmistuttua.

Am-mitalit voi noutaa infosta perjantaina sarjan valmistuttua.

RAVINTOLA

Kilpailukeskuksessa on käytettävissä Killerin liikuntakeskuksen kahvila.

KUNTOSUUNNISTUS

Mahdollisuus kuntosuunnistukseen perjantaina klo 18.00-19.00 ja lauantaina klo 11.00-12.00 välisenä aikana. Kuntosuunnistuksissa maksu infoon, josta saadulla lapulla saa kartan lähtöpaikalta. Kuntosuunnistus ei edellytä lisenssiä. Kypäräpakko! Kuntosuunnistuksen maksu 10 €/kartta. Mahdollisuus karttatelineen vuokraamiseen n. 5 ensimmäiselle suunnistajalle hintaan 5 €/teline. Rikkoutuneista karttatelineistä veloitetaan 60 €.

Onnistuneita suorituksia!
Suunta Jyväskylä ry