Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
09.10.2019

Talven harjoitukset jo täydessä vauhdissa

Talven 2019/2020 harjoitukset ovat jo täydessä vauhdissa. Viikkoharjoituksia on tarjolla useampana päivänä ja lisää on luvassa marraskuussa, kun myös mäkitreeni ja pitkät lenkit käynnistyy.

Viikko aloitetaan maanantain salijumpalla Kortepohjan koululla klo 18.30 (vuodenvaihteessa vaihdetaan Voionmaalle). Ohjelmassa on Paulin ohjauksessa alkuverryttelyjen jälkeen tiukkaa kuntopiiriä keskivartalopainotuksella ja lopussa pelaillaan hieman sählyä.

Tiistaina vuorossa on juoksutreenit hipposhallissa klo 19 alkaen. Paulin vetämä harjoitus aloitetaan juoksutekniikalla ja lopuksi vedetään vedot sopivissa porukoissa. Tänä talvena vedellään viime vuosista poiketen hieman pidempiä vetoja (vauhtikestävyyteen painottuen). Samaan aikaan on myös nuorten alle 14v juoksutreenit joissa hieman eri ohjelma sekä ohjaajat. Jos ei hipposhallissa radan kiertäminen vielä kiinnosta niin kannattaa käydä sprinttaamassa JNC:ssä.

Torstai on joulukuun alkuun asti pyhitetty Kurkoilulle. Lamppua lataukseen ja rohkeasti pimeään metsään! Gubbeletkoissa suunnistaminen ja oman työn tekeminen sekä leimausvuoroista taistelu on varsinkin nuoremmille hyvää harjoitusta tulevia viestikisoja varten. 

Perjantaisin on 9-14v nuorille tarjolla oma saliharjoitus klo 17:30 Kortepohjan koululla. Liikutaan monipuolisesti ja tehdään suunnistuksen taitoharjoituksia sisällä. Marraskuun aikana perjantaisin alkaa pyöriä myös Laurin vetämä mäkitreeni. Kurkoilun loputtua siirtyy harjoitus torstaille.

Sunnuntaisin juostaan pitkää lenkkiä eri puolilla Jyväskylää. Lähtö yleensä noin klo 10. Tarkempi paikka sekä ajankohta selviää tapahtumakalenterista. Matka hieman vaihtelee maastosta ja reitistä riippuen mutta aikaa menee yleensä noin 2 tuntia. Pitkät lenkit aloitetaan kisakauden loputtua marraskuussa.

Kaikki harjoitukset ovat perjantain nuorten salivuoroa lukuunottamatta (ikärajoitus) avoimia kaikille seuran jäsenille. Lähde siis rohkeasti mukaan toimintaan ja kohottamaan kuntoa kohti ensi kesää!

Lisätietoja treeneistä Laurilta, lauri.pohjola (ät) iki.fi, 0408214973