25.11.2019

Jyväskylän Yliopistolle voitto firmaliigassa 2019

Jyväskylän Yliopisto palasi firmaliigan voittajaksi muutaman vuoden tauon jälkeen ja katkaisi samalla RD Velhon voittoputken hieman kovemman loppukirin voimin. Seuraavassa voittoisan joukkueen firmaliigakaudesta kertoo Yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

Miten yliopisto teki tämän, otti mestaruuden?

Hyvällä yhteishengellä ja yhteistyöllä. Voiton ratkaisi joukkovoima. Oli upeaa, että saimme juoksijoita kaikkiin sarjoihin. ”Puoliammattilaisia” ja ihan ensikertalaisiakin.

Kausi oli pitkä, menikö koko firmaliiga samalla strategialla vai vaihtuiko strategia matkalla?

Suunnistusstrategia oli koko ajan sama. ”Full speed, no mistakes”. Kollegiaalista -pääosin positiivista - painetta osallistua firmaliigaan kasvatettiin kauden edetessä.

Vähemmän suunnistaneita kannustettiin rohkeasti mukaan osallistumaan pisteiden keräämisen ja kärkisuunnistajia muistutettiin kuinka ajankäyttöä tulisi priorisoida.

Sitoutuminen oli vankkaa, moni meni Buranan voimalla.

Optimoinnin ammattilaiset tekivät skenarioitakin joilla maksimoisimme tiukassa taistossa nettopisteet mutta päätimme, että ”norjalaisten konsteihin” emme lankea. Rehdisti mentiin kauden loppuun saakka.

Mikä tavoite ensi kesällä?

Tavoite olisi saada mahdollisimman laaja osallistuminen yliopistolta ja uusia harrastajia mukaan. Nyt kun kannu on voitettu ei ole enää niin suuria paineita voittoon.

Henkilökohtainen tavoite olisi saada kaikki firmaliigan osakilpailut sovitettua kalenteriin.

Kuinka talvikausi harjoitellaan?

Kovasti lunta odotellaan, että pääsisi hiihdon avulla rakentamaan peruskuntoa ensi kauteen. Onneksi Areenasta ja youtubesta löytyy paljon suunistuvideoita joilla selviää kaamoksen yli. Pienoinen haave olisi yrittää kehittää hieman nyt näin vanhoilla päivillä omaa juoksutekniikkaakin kun analyysi kertoo, että metsässä tossu kulkee selvästi paremmin kuin poluilla.

Mitä muuta haluat sanoa?

Suunnistus on hieno luontoharrastus ja ilmastomme kannalta valitettava haaste on kulkeminen autoilla metsään. Olisi hienoa jos seura löytäisi luovan ja kannustavan tavan vieläkin lisätä yhteiskuljetuksia. Olisiko kimppakyytiläisille VIP pysäköinti lähempänä vai olisiko ideaa ottaa esim. euron ”automaksu” jota ei tarvitsisi maksaa jos kyydissä on vähintään kaksi tai kolme suunnistajaa. Rehellisyyteen perustuva maksu eikä mitään pysäköintilappuja. Suunnistajat ovat rehellistä porukkaa.

Firmaliigan loppupisteet.