Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
30.03.2020

Suunta Jyväskylän kuntorastikausi käyntiin omatoimirasteina

Elämme monella tapaa eriskummallista aikaa mutta metsä on onneksi edelleen turvallinen paikka liikkumiseen ja ajatusten tuulettamiseen. Suunta Jyväskylän kuntorastikausi alkaa normaalin aikataulun mukaan, mutta rastit järjestetään omatoimirasteina.

Omatoimi-kuntorastit järjestetään kalenterin mukaisesti 2.4. alkaen, mutta ensimmäiset radat ovatkin Köhniöllä valmiina jo nyt etuajassa. Lumen varhaisen haihtumisen vuoksi sprinttiradoilta metsään päästään jo ennen toukokuuta, joten luvassa on ylimääräisiäkin metsäisempiä omatoimirasteja. Ratatiedot tulevat kuntorastisivuille tuttuun tapaan ja niistä tiedotetaan myös somessa.

Rastiliput ja/tai kuitunauha ovat maastossa ovat maastossa vähintään kalenterin mukaisesta torstaista seuraavaan tiistai-iltaan asti, ellei kyseisen tapahtumapaikan tiedoissa muuta mainita. Radoilla ei ole emit-leimasimia eikä niin ollen ajanottoa. Radat voi käydä kiertämässä omaan tahtiin haluamallaan ajalla. Nyt on oiva mahdollisuus myös ensikertalaisille tutustua suunnistukseen ilman muita ihmisiä ympärillä. Jos olet yksin liikkeellä, kannattaa pitää vaikka puhelinta matkassa. Turvallisuussyistä rastilippuun ei pidä koskea ja pyydämme myös huomioimaan riittävän etäisyyden muiden mahdollisesti samaan aikaan metsässä liikkuvien kanssa.

Osallistumismaksu on 5 € seuran ulkopuolisilta, Suunta Jyväskylän jäsenille kartta on ilmainen. Maksu maksetaan ensin Rastilippu-palvelussa, minkä jälkeen pdf-muotoinen kartta tilataan itselle tulostettavaksi kuntorastisivuilla ratatietojen yhteydessä olevalla lomakkeella. Sarja- ja kausikorteilla tai vaihtoehtoisilla maksutavoilla maksavat sekä seuran jäsenet tilaavat pdf-kartat lomakkeella suoraan ilman Rastilippu-palvelua.

Entäpä mihin kuntorastien tuotot menevät? Suunta Jyväskylän toiminta kattaa suunnistusseuran kaikki toiminta-alueet. Se sisältää mm. suunnistajan liikuntapaikkojen eli suunnistuskarttojen valmistusta, kilpailujen järjestämistä ja laajaa lasten, nuorten ja aikuisten suunnistuskoulutusta sekä edellytysten luomista myös kilpa- ja huippusuunnistukseen tähtääville nuorille kehittyä kohti tavoitteitaan. Vaikka toiminta perustuu lähes täysin talkootyöhön, kuluja syntyy mm. karttojen valmistuksesta ja päivityksestä, nuorten leirityksestä ja kilpailutoiminnasta, talven harjoitusten salivuoroista yms. Toimintaa pyöritetään käytännössä ilman yhteiskunnan tukea, ja sen pääasiallinen rahoitusmuoto on kuntorastitoiminta.

Toimimme viranomaisten määräysten ja Suunnistusliiton ohjeiden mukaan. Tilanne voi muuttua nopeasti, joten seuraa nettisivujamme.

Kuntorastien lisäksi jäsenille on tarjolla omatoimisia taitoharjoituksia. Linkin harjoituspankkiin löydät myClubin tiedotteista. Seuran ulkopuoliset voivat tiedustella taitoharjoituksista Laurilta (lauri.pohjola[at]iki.fi).