Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
12.06.2020

Impivaaran viesti

Suunta Jyväskylän jukolanjussit ja venlat lähdössä Impivaaraan

Napapiiri-Jukolan siirryttyä ensi vuoteen kolme lounaissuomalaista suunnistusseuraa päättivät tarjota nostalgista korviketta suunnistavalle kansalle. Vuosina 1949-50 Jukolan viesti suunnistettiin ketjuna, jossa jokainen vaihtopaikka oli eri paikassa, ja samalla periaatteella kilpaillaan 12.-13.6.2020 Impivaaran viesti: aloitusosuus lähtee liikkeelle Sauvon Ahtelasta perjantai-iltana ja ankkurit tuovat viestin maaliin Turun Impivaaraan lauantaiaamuna. 

Niin kuin Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessäkin Lauri ehdotti veljilleen muuttoa Impivaaraan, lausui meidän oma Laurimme, seuran valmennusvastaava, eräänä koronarajoituksisena toukokuun päivänä: “Lähdetään mekin Impivaaraan tekemään hyviä suorituksia ja nautinnollista suunnistusta.” Impivaaran viestin joukkueissa on 11 suunnistajaa, joista vähintään neljän pitää olla venloja ja loput jusseja. Suunta Jyväskylän väki antaa hiukan tasoitusta muille, sillä mukana on kuusi venlaa ja viisi jussia. Joukkueen viestiä vievät ja virheettömiä suorituksia lähtevät hakemaan Misa Tuomala, Janika Puikkonen, Tuukka Senttula, Lauri Pohjola, Kaisa Klemettinen, Marko Tölli, Veera Klemettinen, Elsa Näpänkangas, Ruut Kanko, Kalle Häkkinen ja Miina-Maria Tuomala.

Impivaaran viestistä ei kiinnostavia yksityiskohtia puutu: osa suunnistuskartoista on tuoreita, osa vanhempia kuin suuri osa mukana olevista suunnistajista. Perinteisen metsäsuunnistuksen lisäksi viestin aikana juostaan tiesiirtymiä, suunnistetaan sprinttiä ja osuupa yksittäisen osuuden sisäänkin monenlaista suunnistuksen muotoa. Seikkaperäiset osuuksien kuvaukset kannattaa lukea tästä. Suunta Jyväskylän joukkueenjohtajan Lauri Pohjolan mukaan suunnistajien kanssa saatiin jaettua jokaiselle omiin vahvuuksiin sopivat osuudet.

Lähtöajan suhteen käytössä on tasoitusjärjestelmä, joka perustuu edellisen vuoden ranking-listoihin ja suunnistajien ikään. Oletettavasti parhaat joukkueet lähtevät liikkeelle viimeisenä, jotta aamutuimaan viestin lopussa nähdään Impivaaran kupeella jännittäviä voittokamppailuja. Ensimmäinen joukkue, RastiPiikkiö, lähtee liikkeelle perjantaina klo 19.36, Suunta Jyväskylän Misa Tuomala päästetään metsään klo 20.38 ja viimeisenä starttaa Kooveen ja Nouskin yhdistelmäjoukkue klo 21.00. Kaikkiaan kilpailussa on mukana 17 joukkuetta. 

Kilpailua seurataan netin välityksellä väliaikojen, GPS-seurannan, selostuksen ja TV-kuvan avulla. Live-seurantaan pääsee näppärästi kilpailusivujen kautta. Kannustetaan kotisohvilta Suunta Jyväskylät jussit ja venlat parhaisiin mahdollisiin suorituksii!

Tsemppiä Suunta Jyväskylän joukkueelle Impivaaran metsien kohtuun!