Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
18.02.2021

Kaisa ja Misa hiihtosuunnistuksen MM-kisoihin

Kaisa Klemettinen ja Misa Tuomala valittiin Suomen joukkueeseen hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuihin Viroon. Kisat pidetään tiukassa koronakuplassa jo ensi viikolla 22.-28.2. Käärikussa lähellä Otepäätä. Luvassa on neljä starttia: sprintti, pitkä takaa-ajo (sprintin tulosten perusteella), keskimatka ja sprinttiviesti.

Molemmille edessä ovat ensimmäiset aikuisten MM-kilpailut. Misa on pitänyt tänä talvena kotimaan kisoissa kovaa vauhtia ja kunto näyttää hyvälle. Siitä todisteena kaksi SM-hopeaa viime viikonlopulta. MM-laduille Misa lähtee hakemaan onnistuneita suorituksia ja niiden osuessa kohdalle sijoitus on varmasti kärkipäässä. Kaisalle talven päätavoitteena oli kisoihin pääsy ja sen onnistuttua MM-urille voi lähteä hyvillä mielin tekemään virheettömiä suorituksia. Viime vuoden juniorien MM-kultamitalisti voi onnistuessaan yllättää!

Kisapaikka Kääriku on lähellä hiihdon maailmancupista tuttua Otepäätä mutta ihan samoille laduille ei kuitenkaan päästä. Luvassa on sekä leveää baanaa, että kapeampaa urastoa. Pidempiä nousuja ei radoilla luultavasti nähdä mutta lyhyttä ja jyrkkää penkkaa sitäkin enemmän. Myös erittäin teknistä tiheää syherikköä varmasti tarjoillaan kuten Virossa aiemminkin. Misalle maasto sopii kuin nenä päähän, sillä samantyylistä on monesti tarjolla myös Suomessa. Kaisa on parhaimmillaan tiheällä ja kapealla urastolla jossa vaaditaan hyvää hiihtotekniikaa ja nopeita päätöksiä joten oletettavasti varsinkin sprintti ja keskimatka tulevat olemaan vahvoja matkoja. 

Ennen kisoja molemmat tekevät viimeistelyharjoituksen omalla harjoitusurastollamme Ladun Majalla ja matkalla mahdollisesti toisen treenin SM-kisojen urilla Valkeakoskella. MM-maastoihin pääsee vielä tutustumaan mallisuunnistuksessa kisaviikon aluksi.

Toivotetaan molemmilla isosti onnea ja luistavia suksia!

Kisojen seuranta, kisaviikon ohjelma

Ti 23.2. Mallisuunnistus ja avajaiset
Ke 24.2. Sprintti
To 25.2. Takaa-ajo
Pe 26.2. Lepo
La 27.2. Keskimatka
Su 28.2. Sprinttiviesti