Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
29.07.2021

Tereza Janošíková Suunta Jyväskylään

Suunnan naisten ryhmä saa kovan vahvistuksen, kun Tsekin maajoukkuenainen Tereza Janošíková vaihtaa seuraan. Tereza nähdään Suunnan väreissä jo elokuun lopun Venlojen viestissä. Jyväskylään syksyllä opiskelemaan tuleva nainen on Veeran tavoin mukana myös parin viikon päästä Ruotsin maailmancupissa. Seuraavassa Terezan mietteitä tulevasta talvesta Jyväskylässä, suunnistuksesta sekä elämästä yleensä.

1. Miksi olet tulossa Jyväskylään?

Halusin tosi paljon viettää pidemmän jakson Pohjoismaissa ja tällä hetkellä paras ratkaisu oli lähteä vaihto-opiskelijaksi. Sopivia vaihtoehtoja ei ollu lopulta montaa, vain viisi yliopistoa koko pohjoismaista. Suomen koulutusjärjestelmän ja etenkin Jyväskylän yliopiston hyvä maine teki valinnan lopulta helpoksi! Joten tulen siis syksyllä vaihtoon Jyväskylään ainakin ensi kesään asti.

2. Mitä odotat tulevalta vuodelta Jyväskylässä?

Tulen asumaan Jyväskylässä suunnistavassa perheessä, mikä on jo sekin mahtavaa! Lisäksi odotan kisoja Suomessa sekä seuran yhteisharjoituksia ja leirejä. Talvelta toivon myös, että olosuhteet hiihtoon olisivat kohdillaan. En malta odottaa! :)

Lisäksi haluan tutustua suomalaiseen kulttuuriin, maaseutuun, ihmisiin ja erityisesti oppia suomen kieltä. Se on minulle vielä aika vaikeaa :)

3. Parhaat saavutukseksi suunnistuksessa?

Mitalisijat nuorten MM-kisoissa ja aikuisten maailmancupissa (henkilökohtainen ja viestit). Näkyvimpinä saavutuksina ehkä vuoden 2019 maailmancupin osakilpailun toinen sija sekä vuoden 2021 EM-kisojen kuudes sija. Molemmat knockout sprintissä Sveitsissä.

Kun edellisiin lisätään muutama muu hyvä kisa niin olenkin tällä hetkellä sprintin maailmanrankin 8.

Yhteenvetona:
8 x top 10 maailmancup 
5 sija MM-viestistä
5 mitalia nuorten MM-kisoista (kaikilta eri matkoilta)
8 mitalia nuorten EM-kisoista
31 mitalia Tšekin mestaruuskisoista

4. Muita huikeita hetkiä?

Kaikkein hienoin muisto suunnistuksen osalta minulla on vuoden 2018 nuorten MM-kisoista Unkarista. Juoksin viestissä ankkurina ja pääsin matkaan noin sijalta 13-15. Tein yhden parhaista suorituksistani koskaan ja tulin maaliin sijalla kaksi! Hopea mahtavan joukkueen mukana maistui kullalta :)

5. Odotukset vuodelle 2021.

Kauden päätavoite MM-kisat ovat jo ohi. Ihan parhaita suorituksia ei tullut tällä kertaa (sprintin 14 ja pitkän matkan 13 sija) mutta tärkeää kokemusta kertyi paljon. Sen ansiosta uskon, että olen jatkossa vahvempi ja parempi. Onneksi seuraavaa kertaa ei tarvitse odotella pitkään sillä Ruotsissa juostaan maailmancupia jo parin viikon päästä. Olenkin jo matkalla Ruotsiin valmistautumaan kisoihin.

6. Tavoitteesi suunnistajana

Itseasiassa en ole koskaan haaveillut olevani ammattiurheilija. Olen kokeillut tosi monia eri lajeja ja tärkeintä on ollut aina nauttia mahdollisimman paljon. En ajattele liikaa tuloksia ja tulevaisuuden tavoitteita. 

Nyt olen tosin jo sillä tasolla, että pakko myöntää MM-mitalin kiinnostavan :) Se olisi hyvä palkinto kaikesta siitä työstä ja ajasta mitä olen suunnistukseen käyttänyt.

7. Parhaat ominaisuutesi suunnistajana?

Vaikea kysymys! Niitä on niin paljon. Parhaat puoleni paljastuvat, jos tulet rohkeasti juttelemaan ja tutustut minuun paremmin xD

8. Monet eivät tiedä, että...

Liikunnan, ruuan ja hyvän seuran lisäksi rakastan sitaatteja! Esimerkiksi: "Pidä hauskaa ja nauti" tai "Se mikä ei tapa, vahvistaa". Viimeaikoina suosikkini on ollu #bsab eli "Ole kaunis ja voimakas". (Be Strong And Beautiful) Se voi tarkoittaa monia asioita. Ihmisillä voi olla eri käsityksiä sanoista vahva ja kaunis sekä mitä niiden yhdistelmä tarkoittaa mutta minulle se on selvää. Luotiin kyseinen hashtag yhdessä poikaystäväni kanssa ja se on jotain mikä ajaa meitä olemaan elämässämme monin tavoin parempia.

Eli nauti päivästäsi ja BSAB! :D

9. Muita harrastuksia?

Jos en ole juoksemassa niin todennäköisesti pyöräilen, uin, luistelen, joogaan jne. Talvella tykkään hiihtää, lumilautailla ja lasketella. Yritän harrastaa myös muita lajeja mukavina korvaavina harjoitusmuotoina. Parin viimetalven aikana suoritin myös laskettelun ja lumilautailun ohjaajakurssit. Harrastan myös partiota ja olin osa johtajistoa 7 vuotta vuoteen 2019 asti.

Tykkään myös kokata ja leipoa sekä opetella uusia kieliä. Olen aloittanut Ranskan opinnot ja kohta alkaa myös Suomen opiskelu Erasmus+ ohjelman tarjoaman suomen kielen selviytymiskurssin avulla ;)

Seuraa Terezaa somessa: IG, FB.

Kuva / Picture © WOC2021 Lukáš Budínský


Interview in English

1. Why are you coming to Jyväskylä?

I really wanted to spend some longer time in Scandinavia and currently, the best option for me is to do it as an exchange student. But the offer was not so big, just five universities from all over Scandinavia. But because I know that the Finnish education system and mainly the university in Jyväskylä has a really good reputation I have chosen this. Thus, I am going to this lovely place for the autumn semester as an exchange student this year but I am going to stay there at least up to next summer. :) 

2. What are your expectations from your upcoming year in Finland?

I am staying at orienteering family house so it is going to be already really cool. In addition, joining the club Suunta Jyväskylä and having the opportunities to do some training in the group, competitions, training camps, and so on. In the winter hopefully great conditions for cross-country skiing. I cannot wait for all this! 

Moreover, I am very keen on getting to know the Finnish culture, countryside, and local people and mainly the Finnish language. It is really challenging for me. :D 

3. Your best achievements (in orienteering)?

My biggest achievements include medal places in JWOC or World Cup races (individual and relays). The most visible one was probably 2nd place in WC knock-out sprint 2019 and 6th place at EOC 2021 in the same discipline both in Switzerland. Then I added some other nice results in TOP10 and currently I am standing at 8th place in the world sprint ranking. To sum up whole my orienteering career here is a small list of achievements: 8x TOP 10 in World Cup races, 5th place in WOC relay, 5 medals from JWOCs (from each discipline), 8 medals of EYOCs, and 31 medals from Czech champs.

4. Other awesome moments?

One of the most memorable for me is the relay in Hungary at JWOC 2018. I was running last, starting something around 13-15th spot and we finished in 2nd place. I did run probably one of my best performances which I have ever done and the silver medal with the team around was just tasting like the gold one. :D 

5. Expectations for year 2021?

WOC2021 as one of the biggest events I was getting ready is over now. Not the best performances from me but a lot of new experiences gained and are going to make me stronger and better for next time. Fortunately, this next time is coming soon - World Cup in Sweden is in two weeks and I am just on the way to Sweden to get optimal preparation for it. 

6. Your goals as an orienteer?

Actually, I have never been dreaming about being a professional athlete. I have tried so many different sports since I was born, but the most important thing for me was just to be enjoying it as much I can. I do not want to be thinking about the results and how everything will end up.  Nowadays I am probably at a good level and I should admit that winning a medal at WOC at some point could be really a reward for all the work and time which I invest into orienteering ;)

7. Your best attributes as an orienteer?

Ahh, that is a hard question. There are so many different ones so I will just say, I will be very pleased if at some point you will get in touch with me personally. We can talk to each other and discuss everything and hopefully, my attributes can be shown, let`s see. :D

8. Continue the sentence: People dont know that I...?

Among my passions, besides movement, good food, and company I love quotes. For example, Have fun, Enjoy it or What does not kill you makes you stronger. But lately, the favorite one is #bsab which is a shorter version of Be strong and beautiful and it can mean a lot. The truth is everyone has a different opinion about words strong and beautiful and how it is matching together but for me is clear. We set up this # with my boyfriend and it is something that can push us to be better in many ways in our lives. So, enjoy your day and BSAB. :D 

9. My other hobbies are?

Most often if I am not running, you can catch me cycling, swimming, skating, doing yoga, and so on. In the winter I really enjoy doing a lot of cross-country skiing, snowboarding and skiing as well. I also try to do other sport as pleasant alternative training. During the last winters, I passed all exams and got licenses to be a ski and snowboard instructor.I am also been a scout since my first class in primary school. I used to be a part of a team of leaders for seven years until the year 2019.  I am really keen on cooking and baking and nowadays I am trying to improve my foreign language skills. I have started to learn French and soon I am going to start with some basics of Finnish as well thanks to my Erasmus+ program offering a course named Survival Finnish. ;)