Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
06.05.2025

Tiomila 2025

Tiomila palasi tänä vuonna 15 vuoden tauon jälkeen Finspångin metsiin. Reissu oli viime vuosien tapaan jälleen onnistunut, kun naisten ykkönen paransi hieman viime vuodesta ja nappasi sijan 13. Miehiltä myös parempaa kuin aiemmin ja lopputuloksena sija 63. Naisten kakkonen lopulta sijalle 66. 

Nyt mentiin toista kertaa uuden protokollan mukaan eli molemmat viestit katkaistiin muutaman osuuden jälkeen ja jatkettiin myöhemmin takaa-ajona. Ensin matkaan saatiin miehet jotka juoksivat kolme ensimmäistä osuutta päivänvalossa. Vilho on keväällä tehnyt jo useampia hyviä aloituksia viestiliigassa ja sama meno jatkui Tiomilassa. Vaihtoon sijalla 59 reilu pari minuuttia kärjestä. Talven aikana hurjan kehitysharppauksen ottanut Aleksi 'Juti' Jutila jatkoi viestiä varmasti. Vain pieniä haasteita perälenkin hajontahärdellissä. Lauri pääsi matkaan sijan 70 tuntumassa. Rastit löytyi kohtuudella mutta vauhtia puuttui ja kovemmat letkat pääsivät karkuun. 

Tässä vaiheessa miesten viesti jäi tauolle ja areenalle astelivat naiset. Naiset juoksivat alkuun kaksi osuutta ja lähdön hetkellä pimeys oli jo laskeutunut kilpailukeskukseen. Finnish Springissä jo nähtiin, että meiltä löytyy iso kasa maailmanluokan aloittajia ja sama meno jatkui Tiomilassa. Sekä ykkösen Pihla, että kakkosen Liisa painattivat koko osuuden yhtenäisessä kärkiletkassa noin minuutin keulaa perässä. Erittäin varmaa työtä ja hyvät lähtökohdat jatkoon. Toisella osuudella ykkösen Matilda kelasi selkiä kiinni ja sai hankittua Terezalle erittäin hyvän paikan lähteä jahtaamaan kärkeä pitkälle putkiosuudelle. Myös kakkosjoukkueen Janina nosti sijoja ylöspäin ja tarjosi Florencelle herkullisen paikan jatkaa viestiä. 

Nyt laitettiin vuorostaan naiset nukkumaan ja jatkettiin miesten viestin parissa legendaarisen Pitkän Yön merkeissä. Tuukan taktiikka oli selvä: 4 sekuntia eteen lähtenyt parin vuoden takainen aloitusosuuden kärki Benjamin Näslund heti kiinni ja siinä sitten mukana niin pitkään kuin mahdollista. Viitoitusta juostessa kävi selväksi, että Benjamin oli jo ehtinyt sopia yhteistyöstä noin minuutin takaa tulevan vuoden 2024 MM-knockoutin pronssimitalisti Jonatan Gustafssonin kanssa. Siinä sitten odoteltiin K-pisteellä Jonttea ja voitte kuvitellä mitä Tuukan mielessä liikkui :) Gustafssonin saavuttua laitettiin urut auki ja ralli päälle. Tuukka kesti perässä urhoollisesti reilut kolme kilometriä mutta sitten piti antaa kovemmille siimaa. Tievauhti oli ollut kohtuullisen rapsakkaa. Loppumatka sujui mukavasti takaa tulleen letkan mukana. Viidennellä osuudella matkaan lähti joukkueen juniori Iivari ensimmäisessä Tiomilassaan. Erittäin haastava lyhyt osuus meni yhtä isompaa koukkua lukuunottamatta hyvin. Koko kevään kuntoa kotona salassa viritellyt Paulus jatkoi matkaa kuudennella osuudella. Lähes virheetön veto ja joukkueen sijoitus nousuun. Viimeisen lyhyen yö-osuuden hoiteli taitopäällikköjen kuningas Tommi Hakuli. Suoritus erittäin hyvä ja ainoa haitta oli liian vähäiset urat, kun juuri kukaan muu ei ollut juossut koko osuutta violettia viivaa pitkin. Päiväputkelle säntäsi myös talven aikana kovasti kehittynyt Sauli 'Sale' Kovanen. Rajua raastoa koko reissu ja Jonne matkaan sijalta 70. Jonnelta hyvä juoksu ja sijoitus jälleen nousuun. Ankkurina meillä oli jälleen kerran jo vuosien tuomalla kokemuksella Misa. Taas hienoa ja varmaan työtä ja käytännössä edeltä kiinni kaikki jotka oli mahdollista saavuttaa ja tuloksena lopulta sija 63.

Miesten viestin loppuosuuksien aikana saatiin taas myös naisten viesti käyntiin klo 5:45. Miesten tapaan myös naisilla oli edessä takaa-ajolähtönä hajonnaton pitkä osuus. Tereza saatiin siis hyvään letkaan ja tiedossa oli, että letkan vauhti saattaisi riittää jopa kärjen kiinni juoksuun. Ihan ei keulaa kiinni saatu mutta osuuden lopuksi ero kärkeen kuitenkin säilyi suunnilleen samana ja sijoitus nousi jo top10 tuntumaan sijalle 12. Myös kakkosjoukkueen Florence juoksi erittäin hienon osuuden heti seuraavana tulleessa letkassa. Osuusaika vain reilun minuutin Terezaa heikompi ja koko matka kovan letkan mukana. Kakkosjoukkueenkin sijoitus oli jo 32. Naisten viestin lyhyimmälle osuudelle matkaan ykkösessä lähti Lucie. Pienestä nilkkavaivasta huolimatta huippuveto, osuuden nopein aika ja sijoitus jo 7! Kakkosjoukkueessa Alina pääsi matkaan tosi kovaan paikkaan ja juoksi hienosti muutamasta pikkuvirheestä huolimatta. Aika mukava oli kuulemma ollut juosta, kun vieressä pyöri osan osuutta viime vuosina kaiken voittanut Stora Tona :) Viidennellä osuudella Isia jatkoi siitä mihin Lucie jäi. Varma suoritus ja maaliin pienessä letkassa sijalla 6! Kakkosessa joukkueen kuopus Selma teki myös laatutyötä ja suoritti muutamia ohituksia nostan kakkosen sijalle 36 ennen viimeistä osuutta. Ykkösjoukkueessa Veeralla ankkuriosuus oli raju taistelu ja lopputuloksena upea 13. sija. Kakkosessa ankkuripätkän hoiti varanaisen paikalta pikakomennuksen joukkueeseen saanut Tuulia. Myös Tuulialta hyvää vääntöä ja asennetta erittäin kovassa paikassa ja lopulta tuloksena 66. sija. 

Näistä asetelmista onkin upean mahtaava lähteä kohti Mikkeli-Jukolaa. Naisilla tasoa on useampaankin erittäin kovaan joukkueeseen ja miehissä odotuksena on materiaalin riittävän Jukolassa jo huomattavasti parempiin sijoihin. 

Suunta Jyväskylän tulokset.