Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
29.01.2021

Palkintoja Keski-Suomen liikunnalta

Suunta Jyväskylän järjestämä SM-keskimatka on Keski-Suomen vuoden 2020 maakunnallinen urheiluteko!

Keväällä pidetyksi tarkoitetut ja koronatilanteen vuoksi elokuun loppuun siirtyneet suunnistuksen keskimatkan SM-kisat vaativat runsaasti erikoisjärjestelyjä mutta ne saatiin lopulta pidettyä menestyksekkäästi. SM-keskimatka oli osallistujamäärältään vuoden 2020 suurin suunnistuskilpailu Suomessa. Niinpä Keski-Suomen Liikunta ry valitsi kilpailun vuoden keskisuomalaiseksi urheiluteoksi

Lisäksi Keski-Suomen Suunnistus palkitsi Kaisa Klemettisen menestyksestä hiihtosuunnistuksessa. Kaisa oli mukana hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kilpailuissa Ruotsissa kultaa voittaneessa Suomen viestijoukkueessa. Lisäksi Kaisa saavutti vielä henkilökohtaisissa kilpailuissa keskimatkalta 5. ja pitkältä matkalta sekä sprintistä 4. sijat. Hän pääsi edustamaan Suomea myös aikuisten EM-kisoihin Venäjälle. Kotimaassa hän oli hiihtosuunnistuksen 20-vuotiaiden naisten rankingykkönen.