Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
28.​09.​2014
Veera Klemettiselle pronssi SM-yössä
Veera Klemettinen suunnisti pronssille SM-yössä D16-sarjassa Savonlinnassa. Veera paransi sijoitustaan koko kisan ajan ja siirtyi yhdeksän rastisen radan kuudennella rastilla pronssille, mikä sija säilyi maaliin saakka. Eroa voittaneeseen Pargaksen Ida-Marie Cederbergiin tuli 1,52. Saman sarjan Maiju Kovanen suunnisti 11, 5,42 kärjestä. H20-sarjassa Ilari Sulkula oli 12 ja D15:ssa Evita Sulkula 15.
21.​09.​2014
Suunnan nuoret hopealle SM-viesteissä
Sarjoissa H20 ja D16 Suunnan nuoret ottivat hopeaa Mäntsälässä sunnuntaina. Joukkueissa suunnistivat Ilari Sulkula, Misa Tuomala ja Eeli Viholainen sekä Maiju Kovanen, Elisa Viholainen ja Veera Klemettinen. D16 sarjan tyttöjen menestystä täydensi 19. sijoittunut kakkosjoukkue (viestissä kaikkiaan 46 joukkuetta).
20.​09.​2014
Veera hopealle SM-Sprintissä
Veera Klemettinen suunnisti hopealle SM-Sprintissä Hollolassa lauantaina. Kolmannelta rastilta lähtien Veera oli toisena ja kolmanneksi viimeiseltä kärjessä, mutta toiseksi viimeisen rastin epäonnistuminen tipahdutti hopealle vain kaksi sekuntia Pargas IF:n Ida-Marie Cederbergiä jäljessä. H50 sarjassa Pekka Noponen tuli myös toiseksi. Kaikkiaan 13 Suunnan edustajaa suunnisti finaaleissa.
12.​09.​2014
SM-kisojen ratamestarien loppulitviikki luettavissa

Ratamestarit Itkonen ja Klemettinen käyvä vielä kisat läpi ratamestarien näkökulmasta ratamestarien blogissa.

11.​09.​2014
Hyvä Suunta Jyväskylä
Sain pitkästä aikaa "sisäpiiriläisenä" kokea millaista on todella suuren suunnistustapahtuman järjestäminen. Minun mukana oloni rajoittui vain kolmeen päivää; perjantaista sunnuntaihin., mutta tiedän ja voin kuvitella mitä ennen varsinaista H-hetkeä oli tapahtunut edeltävän n. 2 vuoden aikana. Lukemattomat palaverit on pidetty ja yhteensä varmaan satoja ellei tuhansia talkootunteja tehty. Lue lisää
10.​09.​2014
KurkoCup - Season 21 lähestyy vääjäämättä
Vaikka syksyn SM-kisasesonki vielä jatkuukin jonkin aikaa, kannattaa varsinkin pimeän ystävien suunnata jo katseet legendaariseen KurkoCupiin. Tämänvuotinen KurkoCup - tuo yösuunnistusyhteislähtöjen ikuisesti kruunaamaton kuningas - koostuu 13:sta osakilpailusta. Ensimmäinen kirmataan jo 18. syyskuuta Hirvaskankaan tietämillä, ja viimeistä viedään kylpylämeiningissä vasta itsenäisyyspäivän jälkeen.

Kaivahan lamppusi naftaliinista ja lähde avaamaan keuhkojasi sekä nauttimaan pimeästä suunnistuksesta!
08.​09.​2014
Menestystä omista SM-kisoista
Seuran nuoret saivat kisata Muuratsalossa ja myös menestystä saatiin. Veera Klemettinen otti hopeaa 16-vuotiaissa ja plaketeille (10-parhaan joukkoon) pääsivät myös Elisa Viholainen 5:s D15 ja Janika Puikkonen 8:s D17. Lue lisää
08.​09.​2014
Kiitokset talkoolaisille

Kiitos teille upeasta osallistumisesta ja sitoutumisesta SM kisaamme. Oli hienoa tehdä tämä kisa yhdessä. Monet kisakeskuksessa olleet ovat kommentoineet hyvää tunnelmaa, ja se oli aistittavissa vahvana niin perjantain talkoissa, kuin myös kisapäivinä. Lauantaina oli vielä tiukkaa vääntöä kuin noustessa Muuratsalon kukkuloille, mutta sunnuntai oli jo laskettelua voittajana maaliin. Tekninen osaaminen, ja taiteellinen vaikutelma; täysi 10.

05.​09.​2014
Kuntorastit SM-kisojen yhteydessä

SM-pitkän seuraamisen ohessa pääsee nauttimaan Muuratsalon jylhistä kallioista myös kuntorasteilla. Aivan kilpailumaastoon emme kuntorasteilla pääse, mutta kilpailukeskuksen pohjoispuolisen Satasarvisen kalliot tarjoavat upean maaston pienimuotoiselle kalliopyöritykselle. Lue lisää

04.​09.​2014
Radio Kompassi (Jyväskylä)
Radio Kompassin (88.0) SM-ohjelman voi kuunnella perjantaina 5.9. aamusta klo 07.30 sekä uusintana samana päivänä klo 14.30.
04.​09.​2014
Radio City Jyväskylä
Radio City Jyväskylän SM-kisoista tekemän ohjelman voi kuulla vielä tänään Iskelmä-kanavalta noin klo 17.45 (toisena ohjelmana 17.30-18.00). Lisäksi ohjelman voi kuunnella internetissä, täältä.
29.​08.​2014
Keski-Suomen AV-testit
Keski-Suomen AV-testit 11.9 ja 16.9. Lue lisää

« Edellinen ...  ... Seuraava »