Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
08.12.2019

Hiihtosuunnistuskausi avattu

Jyväskylässä on lunta vielä vähänlaisesti mutta pohjoisessa valkoista riittää ja hiihtosuunnistuksen kisakausi potkaistiinkin käyntiin Sodankylässä Ensilumen rasteilla. Pääsarjassa ja nuorissa annettiin näyttöjä talven arvokisoja varten ja pääsarjassa kisattiin lisäksi WRE pisteistä.

Menestystäkin saatiin heti kauden alkuun, kun Kaisa lykki voitot kotiin molempina päivinä D20-sarjassa. Muutama hieman hitaampi reitinvalinta oli kuulemma tullut tehtyä mutta muuten suoritukset oli ollut virheettömiä ja hiihtokin kulkenut hyvin. Miesten pääsarjassa Janne survoi itsensä pitkällä matkalla kolmanneksi ja keskimatkalla kahdeksanneksi. Pitkällä varsinkin viimeinen puoli tuntia oli tullut vahvasti ja lupailee hyvää loppukautta ajatellen. Keskimatkalla edellisen päivän rasitukset tuntui jäsenissä mutta koneen lämmettyä alkoi kulkuakin löytyä ja loppu oli jälleen vahvaa tekemistä. Misa säesti Jannea hyvin ja oli pitkällä kahdeksas. Keskimatkalla näytti pitkään hyvältä mutta ongelmat siteen kanssa vei tällä kertaa mahdollisuudet parempiin sijoihin.

Tästä on hyvä jatkaa kohti vuotta 2020 ja seuraavia kisoja.

Tulokset, pääsarjojen gps-seuranta.