Suunta Jyväskylä

Suunta Jyväskylä

Suunnistuksen erikoisseura

Arvot ja visio Liity jäseneksi

Anna palautetta
05.07.2020

Camp Rollo 2020

Koronan siirrettyä Jukolaa vuodella päätettiin heti rajoitusten kevennyttyä lähteä valmennusryhmän porukalla Rovaniemelle treenaamaan. Kun Viron kevätleirikin peruuntui niin leiri-into suorastaan väreili ilmassa kesäkuun lopun lähestyessä.

Matkalla pohjoiseen käytiin kisaamassa Äänekoskella Sisä-Suomen rastipäivien pitkä matka. Tiukassa helteessä menestystäkin tuli, kun Veera kruisaili selvään voittoon naisten pääsarjassa. Kisan jälkeen ajeltiin uimarannan kautta suoraan Kemin majoitukseen huskytilalle. Kuopion jaostokin saapui paikalle myöhemmin illasta.

Naisten koivet oli kepoiset viestivedoissa.

Tarkoitus oli tehdä sunnuntaina kaksi harjoitusta majoituksen vieressä Yli-Penikan hienolta näyttävällä kartalla. Maasto ei ihan vastannut odotuksia ja avokalliot oli enimmäkseen isompaa sekä pienempää kivikkoa jossa riitti haastetta jopa Jyväskyläläisille kivikkospesialisteille. Tästä huolimatta varsinkin ääneen kommentoitu parisuunnistus osoittautui hyväksi harjoitusmuodoksi. Jokainen sai varmaan hieman eri näkökulmia maaston havainnointiin.

Sunnuntai-iltana haettiin pysumestari Simo Kemin asemalta ja vaihdettiin Tuukan autoon uusi rengas puhjenneen tilalle. Kemin kivikot olivat auton rengasta kovemmat.

Maanantaina ajeltiin Rovaniemelle ja päästiin heti nautiskelemaan Kuninkaanlaavun huikeille avokallioille ja kankaille. Kemiin verrattuna suunnistettava matka kaksinkertaistui mutta kilometrivauhdit puolittuivat ja askel oli kevyt. Parhailta näköalapaikoilta oli mahdollista bongata tulevat Jukola 2021 maastot.

Tiistaina aamupäivästä vedeltiin viestivetoja Kroopinpalossa. Valmennusjohto esitteli harjoituksessa onnistuneesti erilaisia pummityylejä laajalla skaalalla. Onneksi urheilijat olivat huomattavasti paremmin kartalla. Iltapäivästä vielä kevyt suunnistus peitteisemmässä suomaastossa Pöyliövaaralla.

Lepopäivänä tuli vettä sen verran rankasti, että suunniteltu kevyt vaellus vaihtui jumppaan ja rollohallin liikuntapuistoon. Voltteja tehdessä saatiinkin mukavasti hieman eri paikat kipeiksi kuin metsässä juostessa. Liisa näytti vanhana naisvoimistelijana mallia miten arabialainen tehdään tyylipuhtaasti. Valmennuspäällikkö innostui puolivolteista jopa niin paljon, että isovarvas venähti.

Hienoja maastoja

Lepopäivän jälkeen vuorossa oli leirikisapäivä. Aamulla prologi Nuuksvaaralla ja iltapäivästä takaa-ajo Ounasvaaralla. Prologissa nähtiin hienoja suunnistussuorituksia. Janika ja Noora varsinkin eivät juuri viivalta poistuneet. Takaa-ajoon lähdettiin poikkitieteellisen dippainssi/liikuntatieteilijä parivaljakon kehittelemän matemaattisesti pätevän laskukaavan avulla tehtyjen lähtöaikojen perusteella. Jankku näytti jälleen muille miten suunnistetaan ja piti keulapaikan maaliin asti. Takaa-ajajat pääsivät jo pari kertaa näköetäisyydelle mutta sortuivat virheisiin. Lähimmäksi pääsi Ruutin iskuyritykset kestänyt ja lopussa uuden vaihteen löytänyt Linnea ennen Ruutia. Taaempana pääjoukon massakirin vei Tuukka ennen takaa-ajon kovinta vauhtia pitänyttä Veeraa ja nuorempia Klemettisiä. Tosi hyvä treeni ja hienoa vääntöä kaikilta!

Santasport toimi leiripaikkana mainiosti. Treenien jälkeen päästiin kylpylään ja kylmäaltaaseen palauttelemaan. Joka päivä illan päätteeksi analysoitiin vielä menoa gps-seurannan avulla, etsittiin biisivisan mestaria sekä kyläläisten joukkoon soluttautuneita mafiosoja :)

Rovaniemeltä siirryttiin perjantaina Kajaaniin. Matkalla pysähdyttiin Kemijärvellä ja tehtiin hyvänmielen treeni mahtavassa suolampien rikkomassa maastossa biljoonan hyttysen kanssa. Kajaanissa majoitus oli suoraan seuraavan päivän kisakeskuksessa eli iltasella oli aikaa saunoa ja kilvoitella laiturin nokassa biisivisan merkeissä (Kaisa on kone). Leiri päätettiin lauantaina Kajaanin Suunnistajien keskimatkan kisaan Joutenlammen supikoissa. Rovaniemen maastojen jälkeen supikkomoodiin siirtyminen ei ihan helppoa ollut mutta muutamat top3 sijoitukset saatiin ja muutenkin lupaavaa vauhtia nähtiin.

Mahtava leiri taas takana ja taskussa arvokasta oppia kohti ensi vuoden Jukolaa.

Seuravalmentaja yrittää iskeä silmää ja Veeralla on jekut mielessä