Tänään 18:00 Hippo-suunnistuskoulu: Kuokkalan koulu
Ensimmäinen erä seura-asuja saapunut
Saimme suuren lähetyksen tilattuja asuja ja jaamme vaatteet ja maksukuitit seuraavasti: 12.5. Suunnistus koulun yhteydessä Laajavuoressa 15.5. Kuntorastien yhteydessä Killerillä, jolloin on myös kauden avajaiset. Lue lisääSuunta 1 Tiomilassa 82.
Suunta Jyväskylän ykkösjoukkue suunnisti Tiomilassa sijalle 82. Viime sijoitus parani hurjat 42 sijaa. - Eeli Viholainen aloitti ja tuli vaihtoon ensimmäiseltä osuudelta sijalla 51. Eroa kärkeen oli 2,33. Parhaimmillaan Eeli oli sijalla 34 ensimmäisellä väliaikarastilla. Toisella osuudella Misa Tuomala piti sijan samana ja ero kärkeen kasvoi vain kahdella minuutilla. Seuraavilla pitkillä osuuksilla sija putosi, kolmannelta Marko Tölli tuli 87:ä ja Lauri Pohjola 101:ä. Eroa kärkeen oli 46 minuuttia. Viidennellä, 12 kilometrin osuudella Joona Viholainen nosti kymmenen sijaa, 91:een. Seuraavana oli Långa natten, 17 kilometriä pimeää Ruotsin yötä, jolta Davis Sars tuli sijalla 107. Eroa kärkeen oli puolitoista tuntia. Pauli Leinonen, Mikko Heikkilä ja Ilari Sulkula nostivat sijoituksia, 98, 89 ja 80. Viimeiseltä osuudella Anton Sulkula tuli maaliin sijalla 82. – Kakkosjoukkue on nyt (09.30) kahdeksannen osuuden väliaikarastilla, sijoitus 238. Voiton otti Kalevan Rasti, toisena IFK Lidingö ja kolmantena Södertälje-Nykvarn. Vaajakosken Terä oli viides, 11.40 kärjestä.Suunnan nuoret 38. Tiomilassa
Veera Klemettinen oli Suunnan aloittajana ja lähtökarsinassa sija oli 117. Sijoitus parani ensimmäiselle väliaikarastille 64:ään ja vaihtoon tultaessa sijaan 61, kärkeen eroa 4 minuuttia. Toisella kaksoisosuudella Kaisa Klemettinen ja Elisa Viholainen ottivat kärkeä minuutin kiinni ja tulivat vaihtoon peräkkäin ja sijoitus nousi 38:aan. Kolmannella, niin ikään kaksoisosuudella, Konsta Sipiläinen ja Arttu Kaario tekivät alussa kolmen minuutin virheen ja ero kärkeen oli vaihdossa kasvanut kahdeksaan minuuttiin. Arttu tuli vaihtoon sijalla 32 ja Konsta 38. Viimeisellä osuudella Otto Kaario paransi heti alkumatkasta ja sijoitus väliaikarastilla 30, kärkeen kahdeksan minuuttia. Loppumatkalla alamäessä Otto ei huomannut poikittaista polkua ja letka painoi ohitse. Maalissa sijoitus oli hienosti 38 ja kärkeen eroa 12.53. - Nuorten Tiomilassa suunnisti lähes 300 joukkuetta. Voiton vei MS Parma, toisena Stora Stuna ja kolmantena Heming. Lisää: http://www.10mila.se/index.php/en/Muista ilmoittautua Jukolaan
Suunta Jyväskylän Jukola- ja Venla-joukkueisiin ilmoittautuminen tapahtuu IRMA-palvelussa 6.5. mennessä. Jos sinulla ei ole IRMA-tunnuksia, hoituu ilmoittautuminen myös sähköpostilla osoitteisiin: ossi@pispala.net (Jukola) tai piggapakkala@gmail.com (Venlat).
Vielä ehdit jukolakouluun
Haluatko oppia suunnistuksen perusteet tai palauttaa mieleen jo ehkä unohtuneet taidot? Vai oletko osallistumassa Jukolan viestiin Vehmersalmella ja haluaisit saada hyviä ohjeita ja käytännön vinkkejä onnistuneen suorituksen saamiseksi? Viime vuonna jukolakouluun osallistunut Laura kertoi palautteessaan näin: “Kiitokset minunkin puolestani mukavista hetkistä ja uuden oppimisesta Jukolakoulun merkeissä! On hyvä huomata, että "maailma ei kaadu" pieneen improvisaatioon, vaan siitä sitten jatketaan tavalla tahi toisella. Kokemusten ja kommellustenkin jakaminen on mielestäni ollut hyvin antoisaa ja myös lohduttavaa - en olekaan itse ainoa, jolla ei mene ihankuin Strömsössä. :-D” HUOM: Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 22.4. Lue lisää...Nuorten harjoitusryhmä
Tiedotustilaisuus pilottiryhmän toiminnasta 6.5.2014 Kiintopisteellä kello 17.30. Lue lisääSuunnalle 4000 euron palkinto Terveystalolta
Suunta Jyväskylä nimettiin "Vuoden 2013 Urheiluseuraksi" Suomen Urheilugaalassa. Tähän liittyy kunnian ja komean pokaalin lisäksi Terveystalon 4000 euron palkinto sekä 20 Urheilijan kuntotarkastusta. Seura antaa Kuntotarkastukset ensisijaisesti seuran nuorille aktiivisuunnistajille. Lue lisääHarjoituskielto
Vaajakosken Terä järjestää suunnistuksen SM-yön syksyllä 2016. Siihen liittyen finaalien kisa-alue asetettiin tänään maanantaina harjoituskieltoon. Harjoituskieltoalueella saa liikkua kesät talvet ulkoilureittejä pitkin. Kieltoalue löytyy SSL:n karttapankista sekä tästä linkistä.
Suunta Jyväskylä ry:n kevätkokous
Suunta Jyväskylän sääntömääräinen kevätkokous 23.4.2014 klo 18.00 Kiintopisteellä. Esillä sääntöjen määräämät asiat. TERVETULOA Tapani HuovilaJukolan ja Venlojen viestin ilmoittautuminen
Vaikka talvi vielä koittaa pitää suunnistuskansaa otteessaan, on aika suunnata katseet kohti kesän koitoksia. Kuopio-Jukola ja Venlojen viesti suunnistetaan Vehmersalmella 14.-15. kesäkuuta, ja Suunta Jyväskylä lähtee kisaan vahvoin joukkuein. Lue lisääSprintcup huipentuu Hippoksella
Sprintticupin viimeinen osakilpailu juostaan sunnuntaina Hippoksella. Lue lisää
Yö- ja viestisuunnistusharjoitus
Yö- ja viestisuunnistusharjoitus keskiviikkona 2.4. Korpilahden Heinosniemellä. Lue lisää
« Edellinen ... ... Seuraava »